Muuttuuko maalla erakoksi?

Letunpaistoa nuotiolla.

Kun muutimme maalle, oli uusi asuinpaikkakuntamme minulle jo ennestään tuttu. Olinhan viettänyt täällä lapsuuteni ja nuoruuteni. Tiesin lähikulmiltani, minkä nimistä väkeä missäkin talossa asuu, ja minulla oli täällä valmiiksi sukulaisiakin. Kauppareissulla saatoin odottaa törmääväni hyvänpäiväntuttuihin. Kuitenkin muutto oli aika iso muutos sosiaalisiin kuvioihin. Enää ei voinut noin vain tavata ystäviä kahvilla eikä mennä yhdessä museoon […]

Continue Reading

Miksi maalla on niin mahtavaa? Osa 1: Lumi

Talvinen aurinkoinen maisema

Eilen tuli taas eteen yksi niitä hetkiä, kun huomasi tehneensä elämässä oikeita valintoja. Olimme koko perheen kanssa ulkoilemassa juuri lumisateen jälkeen, kun pilvien takaa yhtäkkiä tuli esiin aurinko ja sininen taivas. Toisella puolen häämötti yhtä tummansininen uhkaava pilvi kuin kesällä ennen ukkosmyrskyä. Olimme kiertäneet pulkkien kanssa lenkin pellolla, ja kaikkialla oli kaunista. Päivittelin päivän ihanuutta […]

Continue Reading

Tee itse jäälyhtyjä

Paukkuvat pakkaset ovat inspiroineet jäälyhtyjen tekoon. Ämpärissä jäädytettävät lyhdyt olivat meillä aina lapsuudessa osa jouluvalmisteluja, jos vain tarpeeksi kylmää riitti, joten homma on itselleni – niin kuin varmasti useimmille suomalaisille – jo lapsuudesta tuttua. Mutta tällä kertaa päätin kokeilla myös vähän erilaisia koristeltuja lyhtyjä, jotka tehdään kahden purkin tekniikalla. Jäälyhdyt kahden purkin tekniikalla Lyhtyyn saa […]

Continue Reading