Älä anna pelon estää sinua tekemästä asioita

Yritän ajatella itseäni ihmisenä, joka uskaltaa toteuttaa haaveitaan ja laittaa asioita tapahtumaan. Mutta sitten aina joskus eteen tulee jokin erityisen tärkeä juttu, ja heti perään sen vanavedessä hiipii mukaan pelko.

Pelolla on taipumus naamioida itsensä järjen ääneksi, ja silloin sitä onkin helppo uskoa. Tiedättehän: Haluaisit ostaa kauan tyhjillään olleen vanhan rötiskön ja kunnostaa siitä itsellesi peppi pitkätossun huvikummun, mutta koska et ole ennenkään remontoinut, tyydyt kaupunkirivariin. Tai haaveilet uudesta ammatista ja omilleen hyppäämisestä, mutta kun tulisi aika siirtyä haaveista tekoihin, pelko saa suunnitelman näyttämään hölmöltä ja vähän tylsän mutta turvallisen työpaikan järkevältä ratkaisulta. Tai tekisi mieli lähteä mukaan politiikkaan, kykyjenetsintäkilpailuun tai mihin vaan esille, mutta pelko muistuttaa, että mitä ne naapurit ja sukulaiset tästäkin sanovat. Eikä asiaa ainakaan auta, että kaikille muille tietyt asiat näyttävät hoituvan kuin itsestään, ihan kuin yrittämättä (tämä on tietysti harhaa).

Itse en ole koskaan halunnut politiikkaan enkä kykyjenetsintäkilpailuihin, mutta muuten olen päästänyt pelon aina joskus harmittavasti osaksi elämääni. Aikoinaan lähtiessäni ensimmäistä kertaa ulkomaille kesätöihin teki mieli jo perua koko juttu, koska olin kauhusta jäykkänä viikkotolkulla ennen lähtöä. Joskus olen mokannut jännittävän työtilaisuuden vain siksi, että en ole ennenkään tehnyt moista hommaa enkä siis muka osaa. Pelko yrittää uskotella sinulle, että haaveesi on ihan huono ja typerä ja olet itsekin aika surkea ja mitätön, joten parempi olisi vain palata siihen normaaliin tasapäiseen elämään, jossa et ainakaan tee mitään muista poikkeavaa. On saamaton olo, tekee mieli haudata pää pensaaseen (eli tuijotella tuntitolkulla Netflixiä) ja on vaikea keskittyä mihinkään. Lopulta aika kuluu niin, että tilaisuus haaveen tai tavoitteen toteuttamiseen menee ohi.

Vuosien varrella olen liian monta kertaa antanut pelon supatella korvaan lannistavia juttujaan. Nykyään yritän kuitenkin noudattaa jossain kuulemaani neuvoa: pelko on merkki että olet oikeilla jäljillä, joten ainoa oikea tapa toimia on tehdä juuri sitä, mikä pelottaa. Olo tuntuu nihkeältä jonkin aikaa, mutta vaikka kaikki yritykset eivät johtaisikaan menestykseen, ainakin olet onnistunut voittamaan pelon. Voit onnitella itseäsi siitä, että sait jonkin tietyn asian tehtyä siitä huolimatta että pelotti. Se on todellista rohkeutta.

Voisi kuvitella, että iän ja kokemuksen myötä pelko helpottaisi. Tietyssä mielessä se helpottaakin, ja onnistumiset poikivat mukanaan uusia onnistumisia. Kokemus antaa kuitenkin ennen kaikkea keinoja suhtautua pelon mukanaan tuomaan epämiellyttävään tunteeseen. Voi sanoa itselleen, että nyt on taas aika mennä silittämään tiikeriä eli tehdä juuri sitä, mikä pelottaa, koska se voi johtaa mahtaviin asioihin. Jos tiikeriä lähtee karkuun, voi olla varma, että se seuraa perässä ja muistuttaa jatkuvasti tilaisuudesta, jota ei tullut käytettyä.

Lue lisää

4 comments

  1. Pelko on tosiaan perusvaisto ja sen tarkoitus on suojella ihmistä, mutta sille ei saisi antaa liikaa valtaa, jotta se ei estä elämästä. Kirjoitin vähän aikaan sitten vähän samasta aiheesta, kun pohdin Keski-Euroopan turvallisuutta. Saksassa asuvana on kummallista kuulla kommentteja, jossa kieltäydytään vierailusta, koska täällä ei olisi turvallista… Koko postaus täällä http://www.viherjuuria.com/2017/08/pelottava-keski-eurooppa.html

    1. Ihminen tosiaan itse asettaa itsensä häkkiin pelkäämällä. Minäkään en jättäisi Keski-Euroopan reissua pelon takia tekemättä 🙂

  2. Kuulostaa niin tutulta. Harmittaa, että olen elämässäni jättänyt monia asioita tekemättä, koska on pelottanut liikaa. Toisaalta olen myös tehnyt paljon sellaisia juttuja, joita en hurjimmissa kuvitelmissanikaan olisi uskaltanut tehdä. Välillä on rohkeampi, välillä ei vain pysty. Luulen kuitenkin, että olet oikeassa tuossa. Sanoihan Jouko Turkkakin jo, että ”pitää valita aina tie, joka pelottaa eniten”.

    1. Tavallaan lohdullista, jos Jouko Turkkakin on joskus pelännyt – ihan kuin me tavalliset pulliaiset!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share