Diagnoosi: vakava-asteinen matkakuume

Boxhagener Platz

Täällä podetaan aika vakava-asteista matkakuumetta. Eikä asiaa ainakaan auta se, että vietin juuri viime viikonlopun Berliinissä. Kolme päivää ja kaksi yötä ystävän kanssa ilman lapsia oli jo itsessään superrentouttavaa. Ei tarvinnut murehtia siitä, syökö matkaseuralainen oman ruokansa mukisematta, suttaako hän vaatteensa tai milloin pitää muistaa käydä vessassa. Koko perheen reissut ovat mahtavia nekin, mutta aikuisten reissuissa on ihan omat hyvät puolensa.

Berlin Friedrichshain

Miniloma ei silti yhtään parantanut matkakuumettani vaan päinvastoin pahensi sitä. Asiaa ei auta sekään, että koska pahin vauva-aika on ohi, nykyisellä perhekombolla on jo huomattavasti helpompi reissata. Toisaalta lapset pärjäävät myös jo pari yötä ilman äitiä. Tämä kaikki avaa aivan uusia mahdollisuuksia matkusteluun ja saa syntymään jos jonkinlaisia suunnitelmia.

Boxhagener Platz

Berliinissä tuli käytyä läpi ajatusleikkiä nimeltä ”mitä jos”. Mitä jos olisinkin aikoinaan vaihto-opiskeluaikani tai Saksassa vietetyn työkesäni aikana jäänyt Saksaan ja perustanut elämäni sinne. Silloin ei olisi tätä kotia eikä todennäköisesti samaa ukkoa tai lapsiakaan. Pelottava ajatus! Kuitenkin haluaisin jollain tavalla pitää mukana elämässäni myös tuota entistä minää, joka on vielä jossakin kerrosten alla olemassa. Nykyinenkin olemukseni tuntui solahtavan yllättävän helposti Prenzlauer Bergin ja Friedrichshainin kirpputoreille ja katukahviloihin. Jos asuisimme Berliinissä, tuossa talossa voisimme asua, tuossa leikkipuistossa kävisimme leikkimässä ja ehkäpä istuisimme tuolla terassilla sunnuntaibrunssia syömässä.

Boxhagener Platz

Kuitenkin tiesin koko vierailun ajan aika selvästi, että suurkaupungin vilinässä alkaisin hyvin nopeasti kaivata luonnon rauhaa. Tuntuu nykyään aika käsittämättömältä, että monet ihmiset joutuvat ja vapaaehtoisesti haluavat asua niin kaukana vihreästä luonnosta tai mahdollisuudesta hoitaa omaa puutarhaa. Toki Berliinin kaltaisissa suurkaupungeissa on paljon muita hyviä puolia, jotka kompensoivat tätä puutetta, mutta itselleni ne eivät riittäisi. Jos pitää valita rauhan ja kirpputorien tai kahviloiden välillä, valitsen rauhan.

Boxhagener Platz

Onneksi nykymaailmassa ei ole pakko valita joko tai. Vaikka asun täällä, minulla voi olla elämää muuallakin. On myös ihan luvallista, että minussa on tämä kaupunkiin silloin tällöin kaipaava puoli, vaikka viihtyisin elämässäni maalla. Se ei tarkoita, että olisin elämääni tyytymätön. Tämä taitaa sitä paitsi olla myös ihmistyyppikysymys. Toiset ovat perustyytyväisiä missä vain, toiset taas kaipaavat aina jotain uutta. Minä kuulun jälkimmäisiin, mutta omasta mielestäni hyvällä tavalla. Kaipuu johonkin uuteen saa aina aikaan suloisenkipeän muutoksen halun, joka saa varaamaan lentolippuja, tekemään uusia suunnitelmia muillakin elämän osa-alueilla kuin matkustelussa ja katselemaan omaa elämää kriittisin silmin. Jos tämä kaipuu tulee säännöllisesti, ei ehkä ole niin suurta riskiä ajautua suuriin elämänvaihekriiseihin, jotka pakottaisivat laittamaan elämän kokonaan remonttiin näennäisen tyytyväisyyden jälkeen.

Boxhagener Platz

Uuden elämäni mottona onkin se, että haluan matkustaa enemmän, olla avoimempi uusille asioille ja tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka elämä olisi kiireistä ja rutinoitunutta, ei tarvitse silti urautua. Haluan, että elämässä olisi aina sellaista jännittävää iloa kuin Berliinissä ventovieraan kanssa käyty keskustelu bussimatkalla tai kotimaan suloinen tuoksu yöllä Suomeen palattua. Sellaisia asioita, joista huomaa elävänsä eikä vain tarpovansa päivästä toiseen.

Lue lisää

2 comments

  1. Matkat virkistävät. Itsestäni huomaan, että jo yhdenkin päivän matkan tai hyvän iltatilaisuuden jälkeen ajattelen, että useammin pitäisi käydä. Arki tuntuu paremmalta, kun siitä voi välillä irrottautua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share