Maallakaan ei ole aina pimeä

Punainen talo metsän keskellä kuun valossa. www.menolippumaalle.fi

Asumme aika syrjässä naapureista ja varsinkin katuvaloista. Lähimmät katuvalot taitavat löytyä noin viiden kilometrin päästä. Meillä vierailevat ystävät ja sukulaiset ihmettelevätkin usein, että täällä mahtaa olla talvella pimeää.

Talvisia koivuja kuun valossa. www.menolippumaalle.fi

Tottahan se onkin, mutta toisaalta taas ei. Pimeimpinä marraskuun iltoina lähtiessäni iltalenkille taskulamppu on elintärkeä varuste. Voi olla jopa niin säkkipimeää, että ei näe omaa käsivarttaan. Sellaiseen keliin liittyy yleensä myös vesisade, joten eipä se kovasti mieltä ylennä.

Piharakennus kuunvalossa, valo ikkunassa. www.menolippumaalle.fi

Kuu paistaa pilvien läpi, puun oksia. www.menolippumaalle.fi

Joskus taas on iltoja, kun taskulampun voi huoletta jättää kotiin. Kun taivaalla möllöttää kuu ja sen valo heijastuu lumesta, on kuin suuri lamppu valaisisi koko maisemaa. Erikoisen ja hienon valaistuksen kuu tarjoaa myös silloin, jos sitä peittää ohut sumuverho, jolloin valo taittuu kuin harson läpi. Ja vaikkei uskoisi, myös tähdet valaisevat jonkin verran. On aika hieno tunne käydä kirpeänä selkeänä pakkasiltana hetkeksi selälleen maahan ihailemaan tähtitaivasta.

Koivu kuutamossa, pilvinen taivas. www.menolippumaalle.fi

Joskus kuutamo on niin upea, että iltalenkillä ei voi kuin haukkoa henkeään ihastuksesta. Sellaista on ollut tällä ja viime viikolla, kun kirkkaat kelit ovat lähes joka ilta mahdollistaneet kuun ihailun sen eri vaiheissa. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että tätäkään en kokisi, jos olisin jäänyt asumaan kaupunkiin.

4,5 vuotta sitten maalle muuttaessamme pelkäsin pimeää. Joskus pelko valtaa vieläkin, jos metsästä kuuluu outoa ääntä ja olen yksin keskellä pikkutietä. Mitä enemmän pimeässä kuitenkin liikkuu, sitä paremmin siihen tottuu. Pimeä vuodenaika alkaa tuntua ystävältä, johon on ihana käpertyä ja olla hetken aikaa sen suojassa.

Tie ja puu talvella kuutamossa. www.menolippumaalle.fi

Sitä paitsi taskulampun kanssa voi keksiä myös kaikenlaista hupia. Varsinkin lapset tykkäävät, kun iltasella lähdetään ulos taskulamput heiluen ja mennään seikkailemaan lähimetsään. Kuun ja tähtien tiirailukin on heistä jännittävää puuhaa.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share