Entä jos maalla asuminen muuttuu suorittamiseksi?

Meillä ei ole muita eläimiä kuin kissa. Ei siis omaa kanalaa, lammaslaumaa tai vuohia. Ja vaikka kasvimaa ja puutarha löytyy, en haaveile omavaraisuudesta, vaan saatan jopa tuskastua siihen, jos satoa tulee liikaa. Kaiken lisäksi talossamme on vesivessa, ei siis ekologista huussia.

Välillä tuntuu, että tämä kaikki tekee minusta syntisen. Kunnon maalainen pomppaisi sängystä viiden aikaan silmät kirkkaina ruokkimaan kanoja eikä olisi millänsäkään, vaikka joskus pitäisi teurastaa pari kukkopoikaa. Hän raivaisi koko pihansa kasvimaaksi ja hoitaisi vielä pari mehiläispesää päälle. Ja lukisi iltaisin kirjoja siitä, miten elämä ilman sähköjä tekee onnelliseksi.

Älkää käsittäkö väärin. Kyllä minäkin innostun aina hetkeksi kaikista näistä asioista. Olisi hauskaa, jos pihalla rouskuttelisi muutama lammas, joiden villasta voisin kutoa koko poppoolle sukkia. Mutta totuus on, että meillä on vieläkin vintissä säkillinen isoäidin aikoinaan kehräämää villaa, josta kukaan ei ole saanut aikaiseksi tehdä yhtäkään villavaatetta sitten 60-luvun (tai milloinkahan villa nyt lieneekään kehrätty). Jo yksistään kissan ruokkimisessa on minulle muistamista, joten lampaat kiittänevät, että eivät ole päätyneet tähän talouteen.

Vaikka mielikuvissani olen ihminen, joka rakastaa kaiken tekemistä itse, todellisuudessa olenkin ehkä se tyyppi, joka tykkää siitä, kun saa vain kuvitella olevansa sellainen. Hiukan pinnallinen haaveilija, joka tykkää kanoista siksi, että niiden kotkotus olisi mukavaa taustahälyä rentoihin kesäpäiviin – tiedättehän, vähän niin kuin jossain lifstylelehdessä.  Sen sortin maalainen, joka kyllä söisi mielellään itse tehtyä kutunjuustoa, jos vain olisi joku toinen ”itse”, joka ruokkisi kutut ja lypsäisi maidot.

Puutarhassakin taidan olla aika paljon kärsimättömämpi kuin luulin. Oman sadon kasvattaminen on kyllä hauskaa varsinkin vielä siinä vaiheessa, kun kylvetään siemeniä ja innostutaan uusista lajikekokeiluista. Kun sitten koittaa heinäkuu, on mukavampaa vain reissata uimarannalta toiselle kuin pysyä kotona kastelemassa viljelmiä. Eikä meillä ole vieläkään edes maakellaria, jonne kasvimaan aarteita voisi säilöä.

Mistä on siis kyse? Olenko kyllästynyt asumaan maalla? Ehkä tämä on kuitenkin vain sitä, että mikään elämänvaihe tai valinta ei ole pelkkää kiiltokuvaa tai stailattua idylliä. Ihminen nyt vain sattuu olemaan ristiriitainen olento, joka yhtenä hetkenä rakastaa sadonkorjuuta ja toisena haluaa ostaa joka ikisen porkkanan helposti valmiina kaupan pussissa.

Ehkä minä nyt syksyn pimeiden iltojen koittaessa otan työn alle ne mamman kehräämät langat, mutta vain, jos oikeasti innostun. Pelkästään siksi, että pitää, en aio tehdä yhtään mitään.

Lue lisää

6 comments

  1. Ei kai maalla asuminen sentään tuollaisiin asioihin velvoita. Itsekin asutaan maalla ja tonttia ja lääniä riittäisi vaikka minkämoisten viljelysten perustamiseen… Itse onnistuin amppelitomaatin päästämään kuivumaan jne, haaskuun menee komea tontti tämmösen ihmisen käsissä… 🙈

    1. No ei toki 🙂 Tässä oli kyse lähinnä siitä omasta päänsisäisestä orjapiiskurista, joka saa joskus asettamaan tavoitteet liian korkealle.

  2. Niin luulen että tuo päänsisäinen keskustelu ja vertailu tulee pelkästään siitä että seuraa vain tuon tyyppisiä maalaisia esim. somessa. Fiilistely on sallittu ja olen tainnut itsekin myöntää olevani parempi fiilistelijä kuin tekijä. Somen ulkopuolella en tunne yhtäkään tuollaista maalaista. Minua itse tekemiseen ajaa sen ”kivuuden” lisäksi myös hyvin vahva halu ns. pelastaa maapallo, se auttaa jaksamaan silloin kun ei huvita kitkeä tai kastella. En voi jättää pihan omenoita keräämättä ja rynnätä kauppaan ostamaan mangoja.

    1. Liian korkea rima tulee nimenomaan oman pään sisältä, ja somella on varmasti vaikutusta asiaan, vaikka seuraankin kyllä monentyyppisiä ihmisiä somessa. Tosielämässä ihmisiä on moneen junaan ja stereotypiat ovat aina vain stereotypioita. Maapallon pelastaminen onkin sitten vähän monimutkaisempi juttu. Itsellenikin on ihan itsestään selvää, että kaikki pihan sato kerätään, mutta en kyllä ajattele, että se maapalloa pelastaisi. Taidan olla kyyninen 🙂

  3. Minulla on kanat, kutut ja maakellari, mutta silti on villat kehräämättä, marjat poimimatta ja säilönnät ovat niin ja näin 🙂 mutta olen tekijä-ihminen. Tarkemmin sanottuna tusaaja eli aloitan yhtä ja toista ja toinen ja kolmas jää kesken, mutta omalla tontilla saan tusata rauhassa. Teen tänä vuonna tätä ja ehkä toisena vuonna toista. Toki eläimien pito kuuluu arkeen, mutta en häiriinny siitä, että esim juustoksi ei ole tänä vuonna monikaan maitolitra päätynyt. Ehkä ensi vuosi on juusto-vuosi 🙂

    1. Voi, kuulostaa niin tutulta tuo, että aloittaa yhtä ja jatkaa toista. Just niin se menee täälläkin. Ja välillä tulee sellainen kyllästyminen koko touhuamiseen ja tekee mieli unohtaa kaikki keskeneräiset projektit. Eläinten suhteen ajattelen paljon sitä, että yritän olla hankkimatta niitä liian kevein perustein, vaikka haluaisinkin. Eli kun tunnen itseni ja tiedän että innostun helposti, tiedän myös että kyllästyn. Eläimen kuuluu saada päästä kotiin, jossa siitä pidetään hyvää huolta kyllästymättä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share