Ihan tavallinen kevätpäivä maalla

Tämä viikonloppu on taas ollut yksi niistä, jolloin olen muistanut, miksi on niin mahtavaa asua maalla. Esimerkiksi keväinen lauantaipäiväni kului näin:

Olin intoa täynnä jo aamusta, kun ikkunan takana aukeni aurinkoinen kevätaamu. Syötyäni aamupalaa lähdin pienelle kävelylenkille sillä aikaa, kun lapset katsoivat aamupiirrettyjään ja mies lopetteli omaa aamupalaansa. Lintujen laulu ja kevään tuoksut olivat saada minut hulluksi! Vaan miksi pellot ja tiet ovat jo aivan sulat lumesta ja tiet monin paikoin kuivatkin, mutta meidän pihalla tuntuu olevan lähinnä lunta ja kuraa?

Palattuani lenkiltä puimme lasten kanssa kuravaatteet päälle ja lähdimme yhdessä pihalle. Hain vajasta oksasakset ja betonisia painoja tarkoituksenani saada päätökseen omenapuiden leikkaus. Keltakanelissa olisi ollut eniten leikattavaa vesiversojen puolesta, mutta päätin siirtää leikkuutyöt sen osalta keskikesään, koska keskikesällä tehtynä vesiversojen leikkaus kuulemma tuottaisi vähemmän uutta kasvua. Harmittelin Pekka-puuta, joka on päässyt kasvamaan liian isoksi ilman kunnon leikkauksia ja muotoiluja ja on nyt jo vähän liian iso oksien taivutuksiin. Ripustin kuitenkin sen oksille muutaman painon ja sidoin pari oksaa parempaan asentoon vanhoilla sukkahousuilla.

Ihmettelimme lasten kanssa kukkapenkkiä, jossa näkyi jo monen perennan alkuja. Ihmeen sinnikkäästi ne jaksavat jo nousta, vaikka penkistä osa on vielä jään peitossa. Mietiskelin, tulikohan penkki perustettua liian varjoisaan paikkaan, koska tontin rajalla alkava metsä hiukan rajoittaa auringon saantia. Leikkasimme lasten kanssa kasvien perennojen kuivuneet osat pois ja veimme ne kompostiin. Lapset myös innostuivat ”siivoamaan” leikkimökkiä eli käytännössä kuljettamaan tavaroita sieltä ulos.

Lähdimme sisälle. Pyöräytin nopean lounaan viime kesän lehtikaaleista, vuohenputkista ja riisinuudeleista ja iloitsin, että ehdimme ehkä syödä vihreät pakasteet ennen kuin pihalla alkaa kasvaa uusia villivihanneksia. Se tapahtuu jo aivan pian! Lounaan jälkeen lähdimme lasten kanssa naapuriin kaverisynttäreille.

Synttäreiden jälkeen lapset jo hiukan protestoivat, että ulos pitää lähteä taas, mutta puimme kuitenkin taas kurahousut ylle ja lähdimme pihalle. Isäntä oli poissa ollessamme tarttunut moottorisahaan ja kaatoi jo hyvällä vauhdilla puita tulevan talven polttopuiksi. Tuntuu olevan jokavuotinen kuvio, että polttopuiden suhteen ollaan hiukan myöhässä, että ne ehtisivät kuivua kunnolla. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Esitin huoleni perennapenkin varjoisuudesta, ja alta aikayksikön metsästä oli kaadettu ne pari kuusta, jotka pahiten blokkasivat aurinkoa.

Päätimme syödä vähän välipalaa pihalla. Roudasimme lasten kanssa puutarhakalusteet aitasta pihalle ja isäntä haki sillä aikaa sisältä mehua ja syötävää. Linnut lauloivat, aurinko lämmitti ja juttelimme mukavia. Esitin visioitani pihan tulevista patioista (aivan oikein, patiohaaveeni on muuttunut monikkoon) ja iloitsin, miten 5-vuotias tyttäreni ymmärsi visioni täysin.

Tauon jälkeen lähdimme lasten kanssa kasvimaa-alueelle. Lumet ovat sulaneet sieltä jo hyvin, mutta viime kesänä tehdyn aidan keskeneräisyys alkoi ärsyttää. Hain mitan ja tussin ja merkkasin aitatolppiin mistä ne pitäisi lyhentää, jotta tolpat olisivat samankorkuisia. Mies kävi moottorisahan kanssa tasoittamassa tolpat kymmenessä minuutissa. Viime kesän lopulla tämäkin työ tuntui ylitsepääsemättömän hankalalta, mutta nyt työ sujui suunnittelemattakin kuin itsestään. Ei siis kannata näköjään stressata, jos jokin asiaa jää joskus hiukan kesken. Vielä tosin pitäisi rakentaa aitaan pari porttia, mieluummin ennen kuin kasvit ovat nousseet mullasta ja peurat kärkkyvät kasvimaan reunoilla nälkäisinä.

Suunnittelin myös koko pihan ympäröivää aitaa. Peurojen hyökkäys pihan kasvien kimppuun koittaa takuuvarmasti taas pian, enkä usko, että muuta hyvää keinoa niiden karkottamiseen on kuin aita. Sitä paitsi en ole valmis luopumaan kuunliljojen kasvattamisesta, vaikka peurat niistä tykkäävätkin. Katselin myös taloa sillä silmällä, ja arvioin, kuinkahan suuresta osasta jaksaisimme poistaa lateksit tulevana kesänä. Testasimme työtä hiljattain pieneen osaan kulmahiomakoneella, ja tulokset olivat lupaavia.

Pian lähdimme sisälle tekemään iltaruokaa. Syötyämme isäntä meni laittamaan lapsia nukkumaan ja itse lähdin vielä pariksi tunniksi maalaamaan vessan paneeliseiniä. Nyt kun kevät on jo hyvässä vauhdissa, alkaa tulla painetta (ja toisaalta energiaa) saattaa vessan remontti päätökseen. Saapi sitten kesällä keskittyä hyvällä omalla tunnolla ulkohommiin.

Miten sinun viikonloppusi on kulunut? Tuntuu, että kevät on vuoden parasta aikaa siksikin, että intoa ja energiaa on vielä jotakuinkin sopiva määrä suhteessa tehtäviin töihin. Sitten loppukesällä alkaa uupumus iskeä, eikä syksyllä jaksaisi tehdä enää mitään.

Lue lisää

2 comments

  1. Olen niin samaa mieltä siitä, että kevätaurinko saa innostumaan puutarhasta. Kannoin taas siemenpusseja kaupasta ja kylvinkin ruukkuihin, vaikka viime vuonna päätin, että kaupasta saa taimet helpommin. Jokin hohto niissä itsekasvatetuissa taimissa on. Nyt vain odotan kasvamista.

    1. Niinhän se on, että kaupasta saisi helpommalla, mutta kun ei vaan malta olla kasvattamatta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share