Ihan turha hartiahuivi

Milloin teit viimeksi jotain turhaa mutta hauskaa? Olen viime aikoina alkanut oivaltaa, että elämässä pitää olla tilaa myös turhuuksille. Kaikelle sellaiselle, mikä ei johda mihinkään tarpeelliseen, mutta jota tekee nautinnollisen matkanteon, ei lopputuloksen vuoksi.

Neulominen on parhaimmillaan juuri tällaista turhuutta. Perussukat ja lapaset ovat minun kirjoissani vähän liian yksitoikkoista tehtävää, ja varsinkin silloin, kun niitä pitäisi tehdä siksi, että vanhat ovat rikki tai hukassa, kutomisinnostukseni laantuu nopeasti. Neulomiskuume sen sijaan kasvaa heti, kun saan valita mallin ihan omien mieltymysteni mukaan miettimättä liikaa lankojen hintaa tai sitä, mahtuuko vaatekaappiini tai villavaatelokerooni muka vielä tuollainekin tekele. Se, että lopputulos on turha ja epäkäytännöllinen, tekee neulomisesta suorittamisen sijaan nautinnollisen harrastuksen. Ja ihan niin kuin muissakin harrastuksissa, miksi neulomusten pitäisi olla hyödyllisiä, kun vaikkapa lentokoneiden pienoismallit tai kuivakukat eivät nekään sitä ole? 

En siis tosiaankaan olisi tarvinnut tällaista neulehuivia, joka on valmistettu sataprosenttisesta aika kutittavastakin lampaanvillasta, johon ihastuin reilu vuosi sitten Latvian-matkallani. Langan liukuvärjäys oli kuitenkin niin kaunis, että olihan se vyyhti sitten pakko ostaa. Ja miten ihanaa tämän huivin kutominen olikaan, kun sai seurata, miten yksi väri pikkuhiljaa muuttuu toiseksi ja nyppiä matkan varrella langasta pienenpieniä heinäkorsia. Yleensä tykkään kyllä pehmeistä langoista, mutta tätä tehdessä oli helppo kuvitella itsensä melkeinpä samaan karsinaan rapsuttamaan villat lahjoittanutta lammasta.

Kudon nykyään aina hiljaisuudessa. En siis yritä katsella samaan aikaan telkkaria tai tehdä mitään muutakaan. Saa keskittyä rauhassa jokaiseen silmukkaan, antaa ajatusten lipua sinne ja tänne ja palata sitten takaisin käsillä olevaan työhön. En ole perehtynyt neulomisen terveysvaikutuksiin, mutta väitettyyn stressiä lievittävään ja aivoja notkistavaan tehoon on helppo uskoa. Neulomisen jälkeen on parhaimmillaan sellainen tunne kuin kaikki häly sekä ympärillä että oman pään sisällä olisi hetkeksi hiljentynyt ja olisi saanut maistaa annoksen sinistä taivasta.  

Tämä kyseinen neulemalli oli tosi helppo, melkeinpä liiankin. Koska en ole ennen tehnyt epäsymmetristä yhdestä kulmasta alkavaa huivia, oli työn eteneminen nytkin kiinnostavaa seurattavaa. Tulipa samalla opeteltua myös tuollainen pykäreuna, jota en ole ennen tehnyt.

Saa nähdä keksinkö huiville langan karheudesta huolimatta jotain käyttöä, vai jääkö se naulakon koristukseksi. Ei niin kamala asia olisi sekään.

Lue lisää

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share