Juuresten naatit ovat herkkua – mutta onko niissä liikaa nitraattia?

Hummus porkkanannaateista

Minulla on tapana käyttää monista juureksista hyväksi myös niiden naatit. Esimerkiksi punajuuret ja porkkanat kylvän tarkoituksella niin tiheään, että niistä riittää harvennettavaa ja syötävää alkukesällä, kun kasvimaan sato on muuten vielä pientä. Naattien syöminen onkin aika trendikästä, tuleehan joka puolella vastaan reseptejä, joissa ne ovat yhtenä ainesosana.

Hummus porkkanannaateista

Mutta uskaltaako naatteja oikeasti syödä? Evira nimittäin suhtautuu naattien syömiseen nihkeästi, koska niiden nitraattipitoisuutta ei kuulemma ole tutkittu. Ostojuuresten kohdalla ongelmaksi voi muodostua myös se, että torjunta-aineiden kertymisestä kasvin naattiosiin ei ole tietoa. Omassa puutarhassani en tietenkään käytä kemiallisia torjunta-aineita, mutta syön kyllä myös kaupan vihannesosastolta ostamieni porkkanoiden naatit, mikäli ne niissä ovat tallella.

Evira tuntuu olevan varovaisella kannalla vähän kaikkien uusien suuhunpantavien kanssa, ja hyvähän se on, ettei jotakin ruoka-ainetta julisteta turvalliseksi ennen kuin asiaa on luotettavasti tutkittu. Toisaalta taas naattisesonki on Suomen olosuhteissa lyhyt, joten en ainakaan itse ole kovin huolissani, että naattihimoni kävisi haitalliseksi terveydelle. Kasvimaalta tulleet ainesosat sisältävät hyödyllisiä mikrobeja, jotka pitävät elimistön vastustuskyvyn kunnossa ja tietysti monenlaisia vitamiineja ja hivenaineita.

Hummus porkkanannaateista

Miten naatit sitten kannattaa syödä? Ensimmäinen ilmeinen vaihtoehto on tuoreena salaatissa, ja varsinkin pienet punajuuren versot sopivat siihen tarkoitukseen hyvin. Toinen helppo ja hyvä keino on tehdä naateista pestoa, mikä onnistuu helposti esimerkiksi tavallisen basilikapeston ohjeita soveltamalla.

Kolmas mainio tapa on tehdä naateista sipsejä lehtikaalisipsien tapaan, ja varsinkin porkkanannaateista saakin tosi herkullisia sipsejä, joskin hentoja ja hajoavaisia. Täytyy tunnustaa, että omaa sipsihammastani kolottaa melko usein, mutta lähestulkoon yksinomaan sipsit ovat itse tehtyjä vihersipsejä. Neljäs hyvä käyttötarkoitus naateille on sekoittaa niitä mukaan vähän ruokaan kuin ruokaan. Itse tein juuri hiljattain hummusta kikherneistä, jonka joukkoon sekoitin lisäksi porkkanannaatteja, limen mehua, oliiviöljyä ja auringonkukansiemeniä. Superhyvää!

Syötkö sinäkin naatteja, vai huolettavatko niiden haitat? Itse uskon, että naattisipsiharrastustani paljon vaarallisempaa olisi, jos hankkisin sipsini kaupan snack-osastolta. Kohtuus mielessä aion syödä naatteja jatkossakin.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share