Kävellessä tuulettuu myös pääkoppa

Talvinen tie

Kirjoitin hiljattain, miten täältä maaseudun perukoilta tulee harvoin lähdettyä erikseen jumppatunneille tai kuntosalille. Niinpä suosikkiliikuntamuotoni onkin kävely. Ennen harrastin myös juoksemista, jota rakastin, mutta nykyään vanha selkävaivani alkaa aina uudestaan kiusata, jos uskallan kokeilla juoksemista. Niinpä olen haikein mielin yrittänyt hyväksyä sen tosiasian, että juoksijaksi minusta ei enää ole.Talvinen tie

Mutta onneksi on sentään kävely. Käveleminen on nimittäin paljon muutakin kuin sitä, että laitetaan tossua toisen eteen. Tosikävelijä kävelee räntä- ja vesisateessa, syksyn pimeydessä ja susia uhmaten. No nyt hiukan liioittelin, mutta kävelyssä mahtavaa on muun muassa se, että sitä tekee säännöllisesti säästä välittämättä. Lasten takia meillä on miehen kanssa tarkka aikataulutus, milloin kukakin pääsee lenkille, ja silloin kun aikataulun määräämä aika koittaa, ei tulisi mieleenkään jättää menemättä, vaikka ulkona olisikin kurja keli. Ja vastapainoksi luonto tarjoaa joskus niin ihmeellisen kauniita näytelmiä, etteivät kurjat ilmat jää kaivelemaan. Ainoastaan tosi liukkaalla jätän kävelemisen mieluummin väliin, koska kenkäpiikeistä huolimatta tie on joskus liian vaarallinen.

Talvinen maisema

Vaelluskengät räsymatolla

Vaikka iltaisin pimeän aikaan kävely johtuu käytännön syistä, oikeastaan pimeässä kävelemisessä on sekin etu, että on helpompi keskittyä omiin ajatuksiinsa. Olen sitä koulukuntaa, joka ei missään nimessä halua ottaa lenkille mukaan musiikkivehkeitä. Käveleminen on juuri se hetki päivästä, jolloin ajatukset saavat lipua vapaasti askelten tahdissa. Minun on muuten vaikea olla tekemättä mitään, joten käveleminen tarjoaa pääkopalle hyvän tilaisuuden päästää alitajunta valloilleen. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen tullut lenkiltä kotiin loistavan idean kanssa tai vaikkapa työhön liittyvä pulma on ratkennut kävellessä. Oikeastaan keksin suurimman osan bloggausaiheistakin kävelylenkeillä ja myös kirjoitan osan postauksista valmiiksi päässäni.

Puunrunko

Valoisalla kävely on toki mahtava keino nauttia myös luonnon ihmeistä. Kuitenkaan ei aina tarvitse olla lähellä luontoa voidakseen nauttia kävelystä. Asuessani Helsingissä kävelin usein töihin 3–4 kilometrin matkan. Reitti kulki vilkkaiden katujen lähellä, mutta päivän aloituksena käveleminen oli silti mitä parhain piristäjä. Täytyy kuitenkin myöntää, että eniten nautin luonnossa yksin kävelemisestä, ja Helsingissä minua aina harmittikin, kun metsään ei päässyt asunnolta suoraan. En myöskään erityisesti tykännyt siitä, että lenkkipolulla tuli vastaan muita ihmisiä, koska he olemassaolollaan häiritsivät ajatusteni vapaata harhailua. Kuulostaa melko erakkomaiselta, mutta kuulostakoon.Syksyinen tie

Innostukseni kävelyyn on paitsi olosuhteiden sanelemaa, myös perittyä ja opittua. Lapsuudessa äitini kävi aina kävelylenkeillä, koiran kanssa tai ilman. Itse roikuin usein mukana, tai ainakin jossakin kävelylenkin liepeillä. Äiti vaikkapa meni naapurin rouvan kanssa lenkille, ja sillä aikaa minä ja naapurin tyttö leikimme ojien lumikinoksissa. Siihen aikaan oli vielä niin paljon lunta, että ojat olivat sitä täynnä.

Oraspelto

Tavallisen arkikävelyn lisäksi lähtisin mielelläni vaellukselle johonkin ulkomaille upeisiin vuoristomaisemiin. Tällaisesta kävelemisestä minulla on kokemusta vuodelta 2010, jolloin pääsin kahteen otteeseen vaeltamaan Perun Andeille osana vuoden irtiottoa Etelä-Amerikassa. Haaveilen vastaavanalaisesta vaeltamisesta vieläkin vaihteeksi esimerkiksi jossakin Euroopassa. Vaikka en ole uskonnollinen, Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti tuntuu jotenkin kutkuttavalta. Minkälaista olisi vaeltaa samoissa maisemissa, joissa pyhiinvaeltajat ovat vuosisata toisensa jälkeen kävelleet? Toisaalta täällä kotimaassakin riittäisi upeita reittejä käveltäväksi ja vähemmän ruuhkaisia. Toistaiseksi näiden haaveiden esteenä tai ainakin hidasteena ovat olleet lapset. Viime syksynä kävimme tosin Italian reissulla kävelemässä eräässä toscanalaisessa luonnonpuistossa, mikä antoi toivoa, että vastaava voi olla pian mahdollista isommassakin mittakaavassa.

Mies ja lapsi metsäpolulla

Tyttö metsäpolulla

Hiljattain olen suunnitellut sauvakävelysauvojen ostamista kävelyn tehostamiseksi. Keski-ikämielikuvienkaan ei ole niin väliä, kun täällä maalla ei ole kukaan katsomassa. Toivon myös, että jossain vaiheessa olisi mahdollista alkaa kävellä pidempiä lenkkejä. Nykyään kun ajasta on aina krooninen pula. Pienikin lenkki on silti parempi kuin ei lenkkiä ollenkaan.

Lue lisää

4 comments

  1. Kävely on hyvä ja edullinen liikuntamuoto. Hyvät kengät, säähän sopiva asu ja kiireetön asenne riittävät. Voi kävellä reippaammin tai mietiskellen ja pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan luontoa milloin haluaa. Pään voi tyhjentää turhista ajatuksista ja nauttia puhtaasta olemassaolosta. Kun tuulee niin kuvittelen tuulen vievän negatiiviset asiat mielestä. Moni kehitteillä ollut ja muhimaan jäänyt suunnitelma selkeytyy askelten tahdissa.

    1. Hauska tuo sinun tuuliajatuksesi. Itse kuvittelen joskus, että olen oikein sankari kun pusken tuulta ja sadetta päin. Sitten saa olla tyytyväinen itseensä, kun on selvinnyt lenkistä vähän kurjemmissakin olosuhteissa.

  2. Olen samaa mieltä, että luonto virkistää ja rentouttaa. Kuvissa on ihanasti eri vuodenaikoja, aina on erilaista nähtävää samankin polun varrella. Alkukesästä lehtien puhkeaminen, lintujen laulu, kesällä erilaiset kukat ja talvella lumessa eläinten jäljet. Mukavia patikkaretkiä yksin ja yhdessä.

    1. Luonto on kyllä yksi parhaita puolia kävelylenkeissä. Nyt alan jo aika lailla odottaa kevättä, helmikuussa tuntuu että talvi on jo tällä erää nähty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share