Kuinka perustaa rikkaruohojen valtaamalle joutomaalle kasvimaa

Kasvimaamme näyttää unelmissani siistiltä hyötytarhalta, jossa työkalut ovat omilla paikoillaan ja kasvit kasvavat rehevinä mutta hillitysti siellä missä pitääkin. Oikeasti kasvimaamme on keskeneräinen projekti, jonne unohdetaan tarvikkeet ja vesiletkut hujan hajan ja kasvitkin rönsyilevät vähän minne sattuu. Ei siis välttämättä mikään harkittu kokonaisuus, jota haluaisi ehdoin tahdoin esitellä. Mutta ”valmis” on elävä käsite ja oikeastaan merkityksellinen vain paperilla. Oikean elämän projekteissa maali usein muuttuu asioita tehdessä ja uutta oppiessa, ja mielenkiintoisempaa kuin jokin tietty jähmettynyt valmius on kaikki matkan varrella koettu ja tehty. Niinpä kutsun teidät nyt vierailulle epätäydellisen ihanalle kasvimaalleni.

Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, kun aloimme miehen kanssa katsoa pihanperän rytöaluetta uusin silmin. Varsinaisen puutarhamme ongelmana oli, että peurat pitivät sitä omana iltapalapöytänään, joten siellä oli ihan turhaa yrittää pitää minkäänlaista kasvimaata ilman kunnon aitaa. Kylvöksiä suojeltiin irtoverkoilla, mutta se oli työlästä ja ruman näköistä.

Kasvimaa-alueen pohjatyöt

Tiesimme, että joutoalueen vuohenputkesta ja juolavehnästä ei pääsisi eroon kitkemällä. Niinpä päätimme peittää toisen puolen alueesta juurimatolla ja rakentaa sen päälle laatikkopuutarhan, toinen puoli taas jäi mustan muovin alle odottamaan, että rikkaruohojen juuretkin kuolisivat ja voisimme joidenkin vuosien kuluttua kaivaa alueen taas esiin.

Juurimaton päälle tilattiin kuorma soraa ja nikkaroitiin laudasta kasvatuslaatikot. Pari lavaa löytyi jo valmiiksi ostettuina, ja osa tuunattiin vanhoista ikkunankarmeista. Kokonaisuus näytti komealta. Siinä missä vielä hetki sitten oli ollut pelkkää vyötärönkorkuista vuohenputkea, oli nyt siisti alue hienoine viljelmineen.

Mutta vastoinkäymisiä tuli jo ensimmäisenä kesänä! Juuriestematto oli mitä ilmeisimmin ollut väärää lajia, koska paikka paikoin kankaan läpi tunki edelleenkin juolavehnää. Silloin meinasi kyllä itku tulla, varsinkin kun kangasta ei saanut enää kokonaisena mitenkään soran alta vaihdettua. Lopulta soraa lapioitiin paikka paikoin juolavehnäkohdista syrjään, vanhan juuriestematon päälle asennettiin toista vahvempaa kangasta palanen kerrallaan ja pikkuhiljaa ongelma poistui.

(Tällä välin olen muuten muuttanut mieleni muovipohjaisista juuriestekankaista. Miksi puutarhuri haluaisi ehdoin tahdoin lisätä mikromuovia kotipihalleen? Onneksi kaupoista löytyy nykyään myös biopohjaisia vaihtoehtoja.)

Kasvimaan aita

Aita tehtiin painekyllästetyistä tolpista, joiden väliin naulattiin tavallista raakalautaa. Tästäkin muuten tunsin syyllisyyttä (mistäpä en): painekyllästettyjä tolppia, herranen aika sentään! Eikö olisi pitänyt käyttää metsästä itse kaadettuja riukuja, joiden päät olisi voinut perinteisesti hiillostaa lahonkestäviksi tulella? No olisi toki ollut kivempi niin, mutta emme yksinkertaisesti jaksaneet. Tolpat eivät myöskään ole missään kosketuksessa viljelykasveihin, joten ei niistä ainakaan sadolle ole haittaa.

Aidan alaosaan asennettiin tänä kesänä vielä verkko, jotta peuranvasat (tai jänikset) eivät mahtuisi puikkelehtimaan kasvimaalle aidan alta. (Tässä muuten pro tip kaikille peura-aidan rakentajille: tee siitä korkea ja tiheä! Sellainen tavallinen matala puutarha-aita saa nuo kosteasilmäiset silkkiturvat vain innostumaan.)

Toimiko musta muovi?

Kolme vuotta kasvimaata pidettiin vain laatikoissa, mutta tänä keväänä koitti jännittävä hetki: jokohan mustan muovin alle voisi kurkata? Onko siellä vielä elämää? Kyseessä oli maatalouskaupasta ostettu paksu aumamuovi, joka oli kyllä tehnyt tehtävänsä melko tehokkaasti. Reunoilla näkyi jonkin verran puolikuolleita, kalpeita ohdakkeita ja kortteita, toisin sanoen alueilla, joille oli tihkunut edes vähän valoa. Keskemmällä oli vastassa pelkkää mustaa multaa ja pieniä ötököitä.

Kasvimaan suunnittelu

Meillä oli miehen kanssa ollut vuosien aikana hurjia visioita, miltä uuden, muovin alta paljastetun kasvimaa-alueen pitäisi näyttää. Kuvitelmissa siinsi ranskalaistyylinen potager, jonka keskustassa olisi pyöreä kukka-alue tai pieni hedelmäpuu. Keskustasta johtaisi suoria linjoja kohti reunoja, ja kokonaisuus olisi symmetrinen ja harmoninen. No, heti kun tutkailimme aluetta hiukan tarkemmin, tajusimme, ettei siitä saisi symmetristä millään. Alue oli luonnostaankin epäkesko, ja sen yhdeltä kulmalta tilaa haukkasivat tyrnipensaat. Päätimme jälleen kerran hylätä ylevät unelmat ja palata realismiin. Hahmottelimme kasvimaalle käytävien paikat ja peitimme ne biohajoavalla katekankaalla ja puuhakkeella. Kasvupenkkeihin lapioitiin paksut kerrokset kompostoitunutta lantaa.

Mitä kasvattaa kasvimaalla?

Nyt meillä on laatikkokasvimaan lisäksi kunnollinen perunamaa, tilaa kasvattaa härkäpapuja ja kokonainen penkki kehäkukille. Tämä juuri oli osa unelmaa: että saisi kasvattaa kasveja vähän turhankin takia, ihan vaan vaikka kauneuden tai kokeilunhalun vuoksi. Esimerkiksi kamomillalle ajattelin pyhittää oman penkin teetarpeita varten, ja kurkkuyrttikin mahtunee tälle uudelle alueellemme paremmin kuin ennen. Siinä muuten kasvi, jonka kukat ovat tosi kivoja koristeena, mutta joka rönsyillessään vie niin paljon tilaa, ettei sitä viitsi pienelle pihalle hankkia.

Silti kesän mittaan käynyt selväksi, että edelleen on harkittava aika tarkkaan, mitä uudellekaan alueelle viitsii istuttaa tai kylvää, kun satoa ei kuitenkaan saa talteen kellariin eikä toisaalta halua näännyttää itseään sadonkorjuutyöllä. Kesän helteet näyttivät myös selvästi, että mitä enemmän on pinta-alaa, sitä enemmän on kasteluletkun varressa seisomista. Silti olen innoissani uudesta tilasta, koska pienellä suunnittelulla saamme kokonaisuuden varmasti toimimaan. Saapi nähdä, mihin päädytään, mutta hauskintahan onkin juuri suunnittelu ja vaihtoehtojen vertailu. Valmista ei tule varmasti koskaan, mutta matkanteko on osa nautintoa.

Lue lisää

4 comments

  1. Kun on unelma, pitää jaksaa puurtaa, epäonnistumisia tulee, ei läheskään aina mene nii kuin on ajatellut.Monen virheen kautta, onnistuminen tuntuu mukavalta.

  2. Mäkin kävin lavakaulustarhan käytävien suhteen lähes saman läpi kuin te…ensiksi katekangasta ja hiekkaa (ihan turha yritys) sitt laattoja ja lopuksi kangas, sora ja laatat ja kyllä yhäkin kaksi kertaa kaudessa pitäisi siivot laattojen kulmista läpi tulevat rikkaruohot, mutta olen päättänyt että rauniopuutarha on in 😉

    1. Tehdessä oppii! Ja tuo on kyllä niin totta, että ylläpitokitkentää olisi joka tapauksessa tehtävänä, oli ratkaisu sitten mikä tahansa. Tai sitten voi vaan hyväksyä tilanteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share