Kun unohduin kukkapenkin äärelle

Olen viime päivinä löytänyt ihan uudenlaisen puutarhameditaation. Lähden ulos, otan kouraani jonkin työkalun, kuten lapion, haravan tai kuokan ja menen sitten puutarhaan kuljeskelemaan. Mielessä on jokin homma, mikä pitäisi saada tehtyä, mutta mennessäni suorittamaan sitä unohdun matkan varrelle.

Istun alas ja ihailen, miten kukkapenkin narsissit osaavatkin olla kauniita. Onnittelen itseäni siitä, että olen osannut valita niin ihastuttavia lajikkeita. Kiitän kirkkaansinisinä hohtavia helmililjoja siitä, että ne ovat jaksaneet kestää talven yli ja nousta taas maan alta pintaan. Tervehdin myös kimalaisia, jotka ovat vähän niin kuin samalla asialla kanssani ja innostuvat kukkien koreasta ulkomuodosta ja koko puutarhaan leijailevasta mehevästä tuoksusta.

Näen joka puolella kauniita yhdistelmiä. Luumupuun kukkien valkoiset terälehdet satavat maahan kuin konfetti. Puiden alla odottaa kevätesikkoja, joiden vaatimattomat mutta ihanan heleät kukat ovat yhtäkkiä kauneinta mitä tiedän. Ja ne sopivat luumupuiden morsiusharson kanssa yhteen kuin joku olisi ne yhteen suunnitellut. Olisin ylpeä itsestäni, jos olisi osannut ennakolta suunnitella niin suloisen näyn, mutta on pakko myöntää, että luonto hoiti homman tälläkin kertaa paremmin kuin minä.

Kukat ovat kavereitani myös pitkin työpäivää. Ne saavat asiat asettumaan oikeisiin mittasuhteisiinsa. Kiire ja hankalat asiat, kuten verotoimistoon soittaminen tai kirjoittamistaan odottava vaikea juttu unohtuvat, kun katselee elämänilossaan kohti aurinkoa pyrkivää kasvia, joka vain on. Viikon päästä se on jo lakastunut eikä välttämättä selviä ensi talvesta, mutta juuri nyt, kun istun nurmikolla sitä ihailemassa, se on. Minäkin vain olen. Katselen ja ihmettelen. Kun palaan työpöydän ääreen, ovat paljaat jalkapohjani saaneet tuntumaa nurmikkoon ja korvani kuunnelleet lintujen kevätlaulua. Muistan, mikä on tärkeää.

Ihmeellisintä on, että kasvien yksityiskohtien seuraaminen saa unohtamaan myös puutarhan kokonaisuuden kaaoksen. Ei tarvita valmista kukkapenkkiä tai viimeisen päälle laitettua patiota, jotta puutarhasta voisi nauttia. Kun keskittyy yksityiskohtiin ja luonnon kykyyn muovata yksittäisistä kukista täydellisiä, huomaa, että valmista on jo nyt. Ainakin pienen hetken kerrallaan, juuri sen verran, minkä kukkien ihastelu kestää. Sen jälkeen muistaa taas kädessä odottavan lapion tai koneella odottavan projektin ja on valmiina lähtemään kohti seuraavaa hommaa.  

Lue lisää

3 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share