Maalla asuvan mökki ei saa olla työleiri

Laituri ja lammen ranta

Niin kuin varmaan suurin osa suomalaisista, mekin vietimme juhannuksen mökillä. Vanhempieni mökki sijaitsee meiltä vajaan tunnin ajomatkan päässä lammen rannalla ja on minulle lapsuudestani lähestulkoon yhtä kuin kesä. Helteisinä päivinä (ihan kuin niitä olisi ollut silloin ennen enemmän vai tuntuuko se vain siltä?) manguimme veljen kanssa vanhemmilta mökkireissua, ja matka ilmastoimattomassa autossa oli pelkkää odotusta pulahtaa viileään veteen. Perillä tapasimme usein myös serkkumme, joiden mökki sijaitsi saman lammen rannalla.

Lampi

Mökki on edelleen lähestulkoon samanlainen kuin ennen. Jos pitäisi kuvailla mökkiä vain muutamalla sanalla, mieleen tulevat ensimmäisenä askeesi ja yksinkertaisuus. Mökillä ei ole sähköä (eikä siten myöskään sähköhellaa tai jääkaappia), juoksevaa vettä tai sisävessaa. Pienen mökin oleskelutilaan eli siihen toiseen huoneeseen saunan ja pukuhuoneen lisäksi mahtuu juuri ja juuri nukkumaan neljä henkeä, jos oikein tiivistetään ja levitetään patjat lattialle. Mökissä ei ole oikeastaan muita tavaroita kuin ne aivan välttämättömät. Pienistä tiloista johtuen mökillä olo on usein ulkoilua aamusta iltaan.

Ruusuja maljakossa

Mökkireissut ovatkin usein paluuta perusasioiden äärelle: saunotaan ja syödään. Yleensä käymme mökillä vain päiväreissuilla, mutta jos joskus olemme yötä, kuten nyt juhannuksena, pitää muistaa varata mukaansa kaikenlaista. Juomavettä kanisterissa, trangia veden keittämistä ja ruuan laittamista varten ja tietysti kylmälaukku jääkaapin korvikkeeksi.

Perunat trangiassaPerunoita ja lohta

Kaikessa tässä askeettisuudessa on oma viehätyksensä. Luulen, että moni haluaa mökkeilyn olevan jollain lailla erilaista kuin kotielämän, ja juuri siksi meistäkin on hienoa, että mökillä ei ole mukavuuksia. Tuo omanlaistaan tunnelmaa pestä uusia perunoita järvivedellä ja keittää niitä trangialla. Varmaankin monelle kaupungissa asuvalle tämä tunnelman muutos tulee jo pelkästään maaseudulle siirtymisestä, mutta me tarvitsemme mökkitunnelmaan pääsemiseksi jotain astetta yksinkertaisempaa.

Moni tykkää touhuta mökillä kaikenlaista fyysistä, mutta koska oma maalaistalo ja sen piha aiheuttavat meille jo ihan tarpeeksi puuhasteltavaa, ei mökillä riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen. Mökki onkin aika lailla luonnontilassa myös sisustuksen ja pihan suhteen. Metsäinen ranta kasvaa varpuja ja havupuita, eikä vaadi muuta hoitoa kuin haravointia silloin tällöin ja satunnaista puiden kaatoa. Sisäpuolella taas käytännöllisyys on tärkein ohjenuora. On mukavaa keskittyä mökillä pelkästään olemiseen, saunomiseen, uimiseen ja syömiseen (miten mökillä voikin olla koko ajan nälkä?), koska kotona sellaiseen ei koskaan malta rauhoittua.

Kamiina

Yöksi jääminen mökille pitkästä aikaa kannatti, koska vasta siihen aikaan, kun olemme yleensä jo kotimatkalla, mökkirannan kauneus pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Myös lapsista oli hurjan jännittävää kaivautua illalla makuupusseihin ja nukkua mökillä ensimmäistä kertaa. Kuka tietää, ehkä tästä tulee meille juhannusperinne?

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share