Maallemuutto ja paitsi jäämisen pelko

Nykyään puhutaan paljon siitä, miten ihmiset roikkuvat somessa peläten jäävänsä jostain paitsi, jos uskaltautuvat sulkemaan älypuhelimen tai läppärin. Itseäni on enemmän koetellut sellainen paitsi jäämisen pelko (eli FoMo, fear of missing out), joka liittyy asuinpaikan vaihdokseen. Kun muuttaa yli parin tunnin automatkan päähän pääkaupungista, pääseekö enää osaksi mistään kivasta?

Tietenkin hiukan liioittelen. Onhan täällä korven keskellä kaikenlaista kivaa, josta on helpointa nauttia nimenomaan täällä: luontoa, puutarhaa ja ikuisesti kädentaitohaasteita tarjoava vanha talo. Mutta entä työmahdollisuudet, kulttuuri ja sosiaaliset suhteet? Muuttoa tehdessä pohdin, unohtavatko asiakkaat minut kokonaan, jos en pysyttele Kehä kolmosen sisäpuolella ja saanko enää kutsua yksiinkään bileisiin, jos lähden liian kauas?

Eniten pelkäsin tuota ensimmäistä: onko minun mahdollista elättää itseni media-alalla, jos suurin osa asiakkaista sijaitsee vähintään tunnin ajomatkan päässä ja suurin osa vielä kauempana? Kuuden vuoden kokemuksella voin huokaista helpotuksesta, että asiat ovat järjestyneet pääosin ihan mukavasti. On tietysti sellaisiakin työtilaisuuksia, jotka ovat jääneet sijaintini takia väliin, mutta toisia taas on tullut tilalle. Kaikki on kyllä pitänyt itse raivata ja myös omaa asennetta on pitänyt muuttaa. Helsinkiläisten mielestähän 2,5 tunnin matka on ylitsepääsemättömän pitkä, mutta maalla-asujan on vain totuttava siihen, että syrjäinen asuinpaikka tuo mukanaan pidemmät välimatkat.

Vähän samantyyppinen pelko liittyi sosiaalisiin suhteisiin. Unohdetaanko minut, kun asun kauempana? Bilekutsuja ei kyllä viime vuosina ole ihan hirveästi sadellut (vink vink, niitä saa lähettää!), mutta luulen syyksi vähintään yhtä paljon elämäntilannetta kuin asuinpaikkaa. Harvemmin meillä kiireisillä perheenäideillä on kamalasti aikaa bilettää, vaikka muuta haluaisimme kuvitellakin. Tärkeintä on, että monet läheisimmät ystävät ovat säilyneet, ja uudelta paikkakunnalta on ehditty hankkia jokunen uusikin kyläpaikka.

Monet ystävistämme ovat kiitettävästi jaksaneet vierailla täällä luonamme, mutta oikeastaan todistustaakka olemassaolonsa osoittamisen suhteen on kyllä sillä, joka muuttaa pois. Eli jos itse muutan korpeen, on ennen kaikkea minun vastuullani pitää huolta, että käyn välillä näyttämässä naamaani myös Isolla Kirkolla enkä vain odota, että muut tulevat kylään. Jo mainittujen lapsiperhekiireiden vuoksi olemme päässeet tekemään tätä liian vähän, mutta kuitenkin aina välillä.

En siis usko jääneeni ihan kamalasti kaikesta paitsi maallemuuton takia, ja jos jostain olen, syynä on ollut vähintään yhtä paljon elämäntilanne lasten kanssa kuin asuinpaikka. Ainakin olen saanut paljon sellaista tilalle, mistä taas olisin kaupungissa jäänyt paitsi.

Ps. Tämän postauksen kuvat (paitsi ensimmäinen) ovat taidokkaan työparini ja ystäväni Camillan käsialaa. Kiitos hauskasta kuvaussessiosta!

Lue lisää

6 comments

  1. Samoja fiiliksiä minulla, vaikka emme Helsingistä ns. maalle muuttaneet vaan ihan isoon kaupunkiin Tampereelle… Paljon on jäänyt menemättä tilaisuuksiin Helsinkiin, kun matka on vain niin pitkä ja yhä useammin jää näkemättä vanhoja kavereita. Tunnetusti kun Helsingistä on pidempi matka Tampereelle kuin Tampereelta Helsinkiin… Ihanat asukuvat muuten! Todella kaunis on villapaitasi ja kaulahuivisi.

  2. Hyviä pohdintoja! Näin puoli vuotta maalla asuneena en koe jääneeni paitsi kaupungin riennoista. Päinvastoin, minusta kaupunkilaiset jäävät paitsi aivan huikeista luontoelämyksistä ja puutarhapuuhasteluista, haha! 😀

    Ja aivan huikeita kuvia!

    1. Mulla taas toi vaihtelee. Välillä kaipaan kaupunkiin ja siellä ollessani maalle. Kuulunee luonteeseen 🙂

  3. 2,5 tuntia ei ole mikään kamalan paha, sillä kestäähän pääkaupunkiseudallakin matkaaminen. Idästä länteen on siellä pitkä matka ja tunnin työmatka on yllättävän tavallinen helsinkiläisille. Toisaalta parin tuntia suuntaansa on jo sellainen matka, ettei sitä ihan iltakahvin vuoksi aja 🙂

    1. Nimenomaan! Jos matkoja mitattaisiin aikana eikä kilometreinä, meiltä olisi sama matka lähimpään isohkoon kaupunkiin kuin Helsingin yhdeltä laidalta toiselle. Mutta varsinkin mielikuvissa usein painavat vain ne kilometrit, ja silloin me asutaan kaukana. Tuo matka Helsinkiin on usein sellainen, että siihen menee koko päivä, ja silti jää tunne, ettei oikein mitään ehtinyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share