Miksi luoville reissuille tunkevat aina mukaan pelko ja itsekritiikki?

Jokainen ihminen on lapsena luova. Leikimme, näemme asiat uusista näkökulmista, keksimme oivaltavia yhteyksiä. Pikkuhiljaa koululaitos, vanhemmat ja hyvää tarkoittavat sivulliset pitävät kuitenkin huolta siitä, että suurin osa meistä lakkaa ajattelemasta luovasti ja turvautuu sen sijaan järkevyyteen.

Esiin astuvat luovuuden suurimmat viholliset, pelko ja itsekritiikki. Pelko on naamioitunut järkevyyden kaapuun ja väittää meille, että luovista puuhasteluista kannattaa luopua, koska ne eivät kuitenkaan maksa laskuja. Itsekritiikki puolestaan kuiskaa korvaamme, että et kai kuvitellut, että juuri sinä olisit jotenkin erityinen tai lahjakas, unohda siis haaveesi. 

Teen luovaa työtä, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) pelko ja itsekritiikki ovat tuttua seuraa. Törmäsin kuitenkin vähän aikaa sitten mainioon vertaukseen, joka auttaa panemaan luovuuden ilonpilaajat omalle paikalleen. Seuraava automatkavertaus on lainattu Elizabeth Gilbertin kirjasta Big Magic, mutta tein siitä oman muokkaukseni.

Kun haluan tehdä jotain luovaa, lähden automatkalle Luovuuden kanssa. Istun ratin taakse, kiinnitän turvavyön ja varmistan, että Luovuudella on kaikki hyvin. Kuvitelmissani hän on viisikymppinen lempeä nainen, jonka rannekorut helisevät kilpaa hänen iloisen naurunsa kanssa. Minä ja Luovuus tulemme hyvin toimeen, enkä malta odottaa, mitä kiinnostavaa saamme tällä kertaa aikaan. Juttelemme, laulamme ja nauramme, ja tunnelma on katossa.

Juuri kun alamme Luovuuden kanssa päästä asioiden ytimeen, auton takaovet avautuvat ja mukaan kömpivät Pelko ja Itsekritiikki. Pelko on kalpea ja hermostunut mies, joka näkee vaaroja kaikkialla. Sen otsa on aina hiessä, kädet tärisevät ja ääni vaihtelee kuiskauksesta hysteeriseen kirkunaan silloin, kun Pelko toden teolla sekoaa. Ongelmana on vain, että se sekoaa vähän milloin mistäkin. Vaikkapa siitä, kun haluat tehdä joskus jotain uutta ja epävarmaa, joka ei ole Pelolle tuttua. Siis toisin sanoen olla luova.

Itsekritiikki taas on turhantärkeä pukumies, joka näkee tekemisissäsi aina jotain parannettavaa. Se muistuttaa, että on olemassa ihmisiä, jotka osaisivat tehdä asiat niin kovin paljon paremmin kuin sinä ja pyrkii yhdessä Pelon kanssa saamaan sinut luopumaan luovista leikeistäsi. Se murjottaa nurkassa happamana ja heittelee hyvin tähdättyjä nuoliaan heikkoihin kohtiisi.

Itsekritiikki ja Pelko ovat vähän kuin epämiellyttäviä sukulaisia, joita et haluaisi mukaan road tripillesi, mutta jotka nyt vain kuuluvat pakettiin. Eihän sukulaisiaankaan voi valita. Vastuu on kuitenkin itselläsi: matkan reitin päätät sinä, samoin vauhdin ja mahdolliset tauot. Jos pukumies ja pelkuri haluavat kertoa mielipiteensä, voit tehdä heille mieliksi ja kuunnella, mutta muista todeta heille lopulta: ”Kiitos mielipiteestäsi, mutta aion kuitenkin tehdä oman pääni mukaan.” Jos erehtyisit poikkeamaan reitiltä tai antamaan näiden narisijoiden puheille liian suuren painoarvon, saattaisi käydä köpelösti. Paras kaverisi Luovuus kyllästyisi ja pyytäisi päästä pois kyydistä seuraavalla pysähtymispaikalla. Ja sitä sinä et halua, koska juuri Luovuuden kanssa teillä on kahdestaan hauskaa.

Joten ei muuta kuin katse tiehen, sopivasti kaasua ja kohti auringonlaskua Luovuuden kanssa!

Kannattaa muuten lukea Gilbertin mainio kirja, joka on oivallinen herättelijä jokaiselle luovuudesta kiinnostuneelle. Gilberthän on sama nainen, joka kirjoitti bestsellerin Eat, Pray, Love.

Ps. Loin blogiin uuden kategorian nimeltä Työ. Kirjoitan siinä muun muassa juttuja liittyen yrittäjyyteen ja luovuuteen. Tervetuloa seuraamaan!

Lue lisää

6 comments

  1. Ihana kirjoitus sinulta Jaana! Samojen asioiden äärellä minäkin; kuuntelen juuri parhaillaan Läsnäolon voimaa; ties kuinka mones eepos tälle keväälle näiden itsetutkiskelujen äärellä. Mielenkiintoista ja avartavaa – varsinkin, kun oppii käyttämään näitä taitoja tosielämässä ❤️

    1. Kiitos! Näinhän se on, että vaikka lukisi yhden tai kaksikin tällaista kirjaa, vielä ei tule ”valmista” vaan näitä on koko ajan opiskeltava uudestaan ja muistuteltava itselleen. Näin se ainakin mulla menee. Ei vielä auta, että tietää jotain teoriassa, kun arkielämän haasteet vievät mennessään.

      1. Juuri näin! Sain vinkin kirjoittaa näitä ohjeita ihan muistilapulle – että ottaa sitten vaikka housujen taskusta lapun, kun tilanne tulee käsille 😉 Teoria kun alkaa olla joiltain osin jo jotenkin hallussa, mutta itse tilanteessa menee sormi suuhun; että miten tämä nyt menikään ;D

        1. Minäkin olen kuullut tuon muistilappuvinkin. Mutta sitten taas toisaalta en halua mitään post it -lappuja pyörimään työpisteelleni (jossa niitä eniten tarvittaisiin), koska se on muutenkin sotkuinen 🙂 Olen miettinyt, jos tekisi niistä ohjeista ihan oikein tekstitauluja. Sellaisia kauniita, jotka sopivat sisustukseen. Tai sitten kuvia, joista tulee mieleen just se tietty juttu. Mulla on vielä vaiheessa tämä, mutta pitäisi kyllä toteuttaa.

  2. Tsekkaa vaikkapa Instasta Lee Esselströmin (Strömsön käsityöihminen) ristipistotaulut – ne sopivat juuri noille post it -lappujutuille. 🙂

    Mä päädyin vain toistamaan muiden tekstejä, kun en uskalla kirjoittaa omia, vaikka haluaisin. Tuntuu, että oot Jaana valovuosien päässä näissä unelmahommissa, respektiä.

    1. Oi, ristipistotaulut kuulostaa erinomaiselta idealta. ”Valovuosien päässä” – kiitos, kivasti sanottu mutta enpä nyt tiedä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share