Miksi maalla on niin mahtavaa? Osa 3: Maalla on tilaa tehdä asioita itse

Maallemuuttotarinat ovat usein menestystarinoita. Kiireinen oravanpyörä jää vain muistoksi menneisyyteen, kun siitä loikanneet urahiiret löytävät elämälleen uuden sisällön maaseudun rauhasta. Jos joku kuitenkin pettyy maalaisidylliin ja muuttaa takaisin maalta kaupunkiin, siitä ollaan hiljaa.

Elämä ei kuitenkaan ole aivan niin mustavalkoista, että kaikki olisi pelkkää idylliä tai toisaalta ankeutta. Omakin maallemuuttotarinani on tietyssä mielessä romanttinen, sillä olen löytänyt maalta sellaista hyvinvointia ja elämänlaatua, jota en kaupungista löytänyt. Toisaalta olisi naiivia väittää, että maallemuutto on korjannut kaikkia ongelmani ja tehnyt elämästä täysin kiireetöntä. Eihän se niin mene. Elämässä erilaiset vaiheet seuraavat toisiaan, tietynlainen kiire yltää maallekin ja ennen kaikkea, oman tyytyväisyys ja kiinnostuksen kohteet kulkevat jaksoissa.

 

Syksyllä haaveilin kovasti siitä, että pääsisin taas enemmän pyörimään kaupunkiympyröihin. Tämän toiveeni taisi universumi kuulla, sillä kuluneen parin viikon aikana olen rampannut Turussa ja Helsingissä jos en nyt ihan joka toinen päivä niin melkein. Jännä juttu, mutta samalla olen taas alkanut nähdä oman asuinpaikkani hyviä puolia uusin silmin. Minulle on erityisen rakas tunne, kun esimerkiksi pitkän Helsinki-työpäivän päätteeksi ajan kaupungista kotiin ja käännän auton omalle rakkaalle pikkutielleni. Varsinkin kesältä on mielessä monia muistoja, kun auringon jo painuessa mailleen köröttelen kohti kotia ja ihailen tienpenkkojen kukkaloistoa. Hiekka pöllyää, radio porisee vaimeasti taustalla ja tunnen tulleeni kotiin. Pitää ilmeisesti käydä välillä poissa, jotta näkee oman elämänsä parhaat puolet.

Syksy kului välillä synkissä tunnelmissa (ulkomaanreissua lukuun ottamatta!), mutta kalenterin käännyttyä uuden vuoden puolelle olen alkanut taas muistaa maalla asumisen hyviä puolia. Yksi konkreettinen hetki kirkasti tämän minulle viime viikonloppuna. Ohjelmassa oli alakerran vessan valuhommia, eikä työhön ryhtyminen suoraan sanottuna kiinnostanut kiireisen viikon jälkeen pätkääkään. Ei kuitenkaan tarvinnut kauan lapioida hiekkaa, mitata vettä ja sementtiä ja katsella valmiin betonin sekoittumista betonimyllyssä, kun älysin, että minulla oli suorastaan hauskaa. Juuri sellaisia hetkiä rakastan maalla asumisessa. Että saa tehdä jotain käsillään, saa olla oman projektinsa ohjaimissa, tuntea tekevänsä jotain hyödyllistä ja ympärillä on myös tarpeeksi tilaa toteuttaa haluamiaan asioita. Lisäksi saa rauhassa huseerata maailman rumimmassa vanhassa toppatakissa, eikä sillä hetkellä tarvitse välittää. Meikit ja fiinit vaatteet ovat toisenlaisia tilanteita varten.

Myllyn pyöriessä katselin ympärilleni ja suunnittelin – mitäpä muuta kuin puutarhaa. Piha saa pikkuhiljaa mielessäni valmiin muodon, ja kaikki onkin oikeastaan enää vain toteuttamista vaille valmista. Vaikka keskeneräiset hommat rehellisesti sanottuna myös ahdistavat, parasta on se, ettei valmista oikeastaan koskaan tule. Tässä kiteytyykin yksi maalla asumisen parhaista puolista: täällä voi tehdä asioita. Ei tarvitse olla pelkästään kuluttaja, vaan voi tehdä ja toteuttaa – parhaassa tapauksessa puoli-ilmaiseksi, jos onnistuu löytämään vaikkapa kierrätysmateriaaleja.

On muuten myös hauskaa oppia uusia asioita. Olen sekoittanut betonia joskus ennenkin, mutta vasta nyt tunsin saavani hyvän tuntuman asiaan. Oli hienoa tarkkailla myllyssä pyörivää massaa ja tutkailla, tarvitsisiko se kenties hieman lisää vettä vai pitäisikö sen päinvastoin olla jämäkämpää. On voimaannuttava tunne, että oppii tekemään itse sellaisia asioita, jotka aiemmin ovat olleet oman elämänpiirin ulkopuolella, ja huomata myös, että kyse ei ollutkaan kovin vaikeista asioista.

Ps. Lue myös nämä:

Miksi maalla on niin mahtavaa? Osa 1: Lumi

Miksi maalla on niin mahtavaa? Osa 2: Luonnon lähellä mielellä on tilaa rauhoittua

5 syytä asua maalla

Kaipuu kaupunkiin

Lue lisää

4 comments

  1. On kyllä tuttu tuo fiilis, jonka saa siitä, kun oikein ahertaa ja tuntee onnistuvansa.
    Sen sijaan omaa puutarhaani en ole saanut valmiiksi, tuntuu että se on aina kesken ja välillä täytyy muuttaa ja laittaa toisin. Kasvit kasvaa ja sitten niitä täytyykin jo poistaa ja löytää jotakin uutta tilalle. Ehkä siksi puutarha jaksaakin kiinnostaa vuodesta toiseen.

    1. Keskeneräisyydessä on juuri se hyvä puoli, että saa ideoida lisää ja keksiä aina vaan parempia ideoita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share