Mistä tietää, että on aika lopettaa?

Kaikki alkoi rahasta. Blogini ylläpidosta vastaava webhotelli on perinteisesti lähettänyt palveluistaan laskun marraskuun lopussa, ja laskua odotellessani aloin vakavasti miettiä blogin tulevaisuutta. Haluanko todella maksaa siitä ilosta, että minulla on blogi, jota en ehdi tai jaksa koskaan päivittää? Haluanko, että puolikuollut blogi muistuttaa minua jatkuvasti jostakin, mitä en ole saanut aikaiseksi tehdä?

Olen jo pitkään elänyt blogini kanssa sitten kun -elämää. Päivitän sitten, kun taas tulee innostavia ideoita. Sitten, kun elämäni on enemmän blogikelpoista. Sitten kun on aikaa. Välillä olen saanut innostuksen puuskan ja suunnitellut blogille uutta nousua, mutta käytännössä nuo puuskat ovat jääneet ideoiden asteelle. Blogin pitäminen vaatii paljon aikaa kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja editointiin. Lifestyle-blogin kirjoittajan täytyisi myös pitää koti ja pihamaa sellaisessa kunnossa, että niissä on jotain esiteltävää. Kynnys blogipostauksen tekemiseen kasvaa, jos joka kerta on ensin siivottava, koska harva lukija haluaa nähdä muiden sotkukasoja blogissa, joka perustuu asumiseen ja kotihaaveisiin.

Niinpä on tullut aika panna tämä blogi jäihin ja jäädä pohtimaan sen tulevaisuutta. Ehkä tieni sen kanssa loppuu kokonaan, tai sitten keksin jonkun ihan uuden tavan kirjoittaa sitä. Olen nimittäin huomannut, etten enää ole kovin innoissani blogistani sellaisena millaiseksi sen aiemmin suunnittelin. En ole enää maailman innokkain remontoija, vaan haluaisin jo kaiken olevan valmista. Kauniit sisustukset kiinnostavat, mutten jaksa toteuttaa sisustamista kovin aktiivisesti omassa kodissani. Puutarhanhoito saa pauloihinsa ainakin keväisin ja ruoastakin tykkään, mutta mikään näistä aiheista ei ole sellainen, joka saisi minut puhkumaan intoa vuoden ympäri ja jakamaan innostani muille. Sellaista intoa tarvittaisiin, jotta blogin pitäminen ei tuntuisi työläältä. 

Toinen juttu on se, että olen vakavasti uudelleenharkinnut suhdettani sosiaaliseen mediaan (lue: lakannut käyttämästä sitä lähes kokonaan). Erakoituminen somesta sopii kuitenkin huonosti yhteen bloggaamisen kanssa. Vähintääkin pitäisi jaksaa olla sen verran langoilla, että vastaisi blogiin tuleviin kommentteihin. Vaikka blogiini tulleet kommentit ovat aina olleet voittopuolisesti positiivisia, olen alkanut miettiä, haluanko kuitenkaan olla koko ajan tavoitettavissa. Myöskään oman elämän esitteleminen ei ole enää vähään aikaan tuntunut luontevalta. Miten olla oma, aito keskeneräinen itsensä ja samalla tuottaa kiinnostavaa ja muita hyödyttävää sisältöä kotiprojekteistaan, vaikka ne ovat kaikki levällään kuin Jokisen eväät? Ja samalla opetella itse, että valmiiksi saaminen ja suorittaminen ei ole elämässä tärkeintä? On vaikea vetää raja, miten paljon itsestään kertoo ja miten realistisen kuvan elämästään antaa.

Syitä pitää tätä blogia on ollut vuosien varrella monenlaisia, mutta juuri tällä hetkellä yksikään niistä ei tunnu kovin tärkeältä. On kuin olisin vuosia yrittänyt päästä kohti jotakin mystistä päämäärää, jota en ole itsekään aivan tunnistanut, mutta koska en ole nauttinut matkanteosta, on yritys ollut puolivillainen. Ajan kanssa saatan löytää tavan kirjoittaa elämästäni ilman, että se kuormittaa. Juuri nyt aion kuitenkin käyttää energiani sellaisiin asioihin, joissa olen mukana täydellä sydämellä.

Koska olinkin jo viime vuonna maksanut etukäteen (varmasti jonkin paljousalennuksen innoittamana) blogini ylläpidosta tällekin vuodelle, nykyiset sisällöt jäävät ainakin toistaiseksi verkkoon. Instagram-tilini on edelleen voimassa, joskin päivittyy hitaasti. Minut saa myös kiinni osoitteesta jaana.tapio@gmail.com.

Kiitos sinulle, joka olet ollut mukana matkallani lukemassa ja kommentoimassa blogiani! Joka ikinen lukukerta, kommentti ja tykkäys on merkinnyt minulle paljon.

Lue lisää

2 comments

  1. Sama tunne täällä, ei tätä maailmaa saa koskaan valmiiksi.. Lainaan Ampulan Mikon sanontaa. ”matka on tärkein ei lopputulos”

  2. Täältä yksi iso tykkäys blogillesi! Koin tekstisi itselleni maadoittavana ja pohdintasi auttavat arvostamaan elämää sellaisena kuin se tulee vastaan. Parasta on ollut myös se, että et pyrikään luomaan epärealistista kuvaa siitä miten elämä on kuin kiiltokuva. On niin helppo samaistua niihin tunteisiin kun aika ei riitä, on suuria haaveita ja unelmia ja innostuksen kipinöitä sekä siihenkin kun into lopahtaakin kesken. Olet myös saanut paljon aikaan! Ottamasi asetelmat luonnonkukilla ja patinoituneilla pinnoilla ovat kauniita ja maadoittavia. Ja ilolla olen seurannut miten lapset ovat sen kaiken tekemisesi keskiössä. Niin pyrin itsekin elämään. Ei suoriteta vaan tehdään yhdessä, vaikka sitten aikavammin. Opitaan ja ihastellaan yhdessä. Sinulla on Jaana kirjoittamisen taito ja uskon vahvasti että se tämän tauon aikana vain muuttaa muotoaan ja kuulen (tai paremminkin luen 😉 )Sinusta vielä! Kiitos blogistasi! Ihanaa joulun odotusta koko teidän perheelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share