Mitä opin tänä syksynä neulomisesta

Neulomisessa ei ole kyse siitä, osaako tehdä tietynlaisia silmukoita ja miten tasaista jälkeä puikoille syntyy. Tärkeää ei ole edes se, että itse tekemällä saa kätevästi uusia neuleita. Se on kyllä hyvä bonus, sillä kaupoista laadukkaiden neuleiden löytäminen ja samaan aikaan budjetissa pysyminen on vaikea yhtälö. Mutta ei. Neulomisen hienous on siinä, että saa nypeltää sormillaan lankaa silmukoiksi yksi kerrallaan ja seurata, miten vaate valmistuu kerros kerrokselta, enemmän tai vähemmän hitaasti.

Koko neulomisen idea kiteytyy juuri tähän: silmukka kerrallaan. Vaikka olisi kuinka levoton luonne, prosessia ei voi nopeuttaa harppomalla silmukoiden yli tai jättämällä rivejä väliin, vaan kärsimättömimmänkin neulojan on käsiteltävä jokainen silmukka erikseen. Se on hienoa se. Nykymaailmassa, jossa voi puolihuolimattomasti selata kännykältä loputonta ärsykevirtaa, eikä mihinkään tarvitse keskittyä, neulominen on askel kohti rauhallisempaa arkea. Kirjojakin voi harppoa läpi, mutta neuleita ei. Aluksi pidin hyvänä puolena, jos neuletta tekiessä pystyi samalla katsomaan elokuvaa, mutta en enää. Parasta on juuri se, kun neule on niin vaikea, että on pakko pitää silmät ja ajatukset tekeillä olevassa työssä. Silloin tekee kerrankin vain yhtä asiaa eikä vilkuile sivuille.

Sain hiljattain valmiiksi islantilaisen kirjoneuleeni. Sen tekemisessä parasta oli, että työ olikin helpompi kuin olin uskonut. Kaarrokkeen kirjoneuleosassa menivät kieltämättä aluksi langat vähän solmuun ja työn päättäessäni näin monia kohtia, missä olisi voinut mennä paremminkin, mutta väliäkö tuolla. Pusero on kuitenkin ihan itse tehty, ja kun muistaa, kuinka kovan neulomisvimman vallassa sitä tein, on jokainen vähemmän tasainen silmukkakin rakas.

Paitaa aloittaessani ajattelin, että tämä saa kyllä jäädä viimeiseksi kirjoneuleeksi vähään aikaan. Sitten työ alkoi sujua, ja nyt haaveilen jo vaikka mistä muistakin kirjoneuleista. Otin nyt kuitenkin ensin työn alle tytön neuletakin, jossa ei ole kirjoneuletta vaan yksinkertaista kuvioneuletta. Kyseessä on muuten ensimmäinen kerta, kun yritän neuloa englanninkielisestä ohjeesta. Islantilaispuseron onnistumisesta rohkaistuneena uskalsin vihdoin kokeilla myös vieraalla kielellä neulomista.

Neulomisessa on ainoastaan yksi huono puoli. Oikeaan olkapäähäni tuntuu jämähtäneen pysyvä tukos, joka pitää mielen nöyränä ja muistuttaa, että hauskuus voi loppua kropan kremppoihin milloin vain. Toisaalta se myös kannustaa ottamaan välillä käsipainot esiin ja neulomisen vastapainoksi harrastamaan vähän muutakin liikuntaa kuin puikkojen kilkuttelua.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share