Neulominen on metafora elämästä

Palelin kerran talven kovimpien pakkasten aikaan bussipysäkillä ja odottelin pitkän matkan linja-autoa, joka oli reilusti myöhässä. Kun lopulta pääsin bussiin, varpaat olivat melkein jäätyneet kevyissä talvikengissä kalikoiksi. Aloin haaveilla uusista villasukista, jotka olisivat tarpeeksi ohuet mahtumaan siroihin kaupunkikenkiin mutta jotka kuitenkin lämmittäisivät. Tavalliset seiskaveikasta neulotut sukat kun ovat siitä huonoja, että ovat normikenkiin liian paksuja.

Viime viikkojen ajan olenkin nyhertänyt aina vapaahetken tullessa kuvioneulesukkia, joiden ohjeen bongasin Novitan sivuilta. Sanon nyhertänyt, koska näiden sukkien valmistuminen ei ollut ihan suoraviivaista. Tuli jo mieleen, että neulominenhan on paitsi rentouttavaa, kuten viimeksi kirjoitin, myös vertauskuva elämästä kaikkine vaikeuksineen.

Ensinnäkin neulominen vaatii kärsivällisyyttä. Neuloin tällä kertaa ohuesta langasta (Novitan Venla), ja valmista tuli hitaasti. Sellaistahan se on välillä muissakin asioissa. Tuherrat ja tuherrat, mutta edistyminen on hidasta. Ei auta kuin puurtaa eteenpäin silmukka ja rivi kerrallaan ja yrittää nauttia tekemisestä eikä ajatella vain kärsimättömänä sitä, milloin on päästy maaliin.

Toinen syy on se, että elämässäkään ei yleensä pääse tavoitteeseen ilman mutkia. Neuloin sukat Novitan ohjeen mukaan kokoon 38, mutta vasta kun molemmat sukat olivat valmiit ja olin jo muutaman kerran testikäyttänyt sukkia, tajusin että ne ovat sittenkin liian isot. Käsialani taisi olla liian löysä malliin verrattuna. Olisin voinut jättää sukat silleen ja harmitella joka kerta niitä käyttäessä, miksi ne menevät kengässä ruttuun. Päätin kuitenkin purkaa sukkien kärjistä yhden lehtikuvion verran pois ja neuloa kärjet uudelleen. Ei ihan helppo homma, koska kuvion takia sukkia piti siis pienentää reilusti, jottei malli olisi sotkeutunut. Mutta eihän vaivannäkö enää sitten harmitanut, kun kaikki oli valmista ja sukat istuivat täydellisesti. Harvemmin elämässä tulee muutenkaan kaduttua, että on tehnyt jotain liian kunnolla.

Kolmas syy on se, että niin kuin ei elämässäkään, ei neuletöissäkään ole mahdollista saada aikaiseksi jotain täydellistä ensi yrittämällä ja harjoittelematta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun neuloin näin ohutta lankaa, ja jälki oli sen mukaista. Hyvä kuitenkin, että tuli harjoiteltua. Käsitöissä on hienoa se, että omasta kädenjäljestään voi iloita, vaikka lopputulos ei olisikaan ihan yhtä kaunis kuin mallikuvassa. Voin tallettaa tämän kokemuksen kokemuspankkiini ja todeta, että ensi kerralla tulee vielä parempi.

Neuloosi on muuten vienyt niin pahasti mennessään, etten ole vielä yhtään ehtinyt intoilla kevättä ja puutarhaa, kuten yleensä tähän aikaan vuodesta, vaan haaveilen vain uusista neuleista, joihin tarttua. Mutta ei se mitään. Nyt taotaan tätä rautaa, kun se on kuumana. Myöhemmin vaihdetaan taas johonkin muuhun. Siinäpä tulikin vielä yksi viisaus elämästä. Keskitytään siihen, mikä on tärkeää juuri nyt!

Lue lisää

2 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share