Itsetehdyt kuusenkoristeet – not made in China

itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Isäukkoni totesi meillä jouluna käydessään, että täälläpä ei näy Kiinassa tehtyjä joulukuusenkoristeita. Totta tosiaan, olenkin joka joulu yrittänyt askarrella kuuseen uusia koristeita koko sen ajan, kun meillä on oma joulukuusi ollut eli niin kauan kuin olemme asuneet maalla.

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Visioissani kuuseni on koristeiltaan ehkä valkoinen tai hopeinen, tai ainakin muuten tyylikäs. Todellisuudessa kuusesta tulee luonnostaan tällainen Huvikumpu-kuusi, kun tykkään käyttää vanhoja jämämateriaaleja kaapeista. Molemmat lapset myös kokevat hyvin vaikeaksi jättää kuusen rauhaan ja ihailla sitä vain silmin, joten nämä koristeet saattavat olla muutaman vuoden päästä entisiä. Ehkäpä siis tyylikkäälle eleganssillekin on paikkansa sitten, kun tästä pikkulapsivaiheesta on päästy yli.

Nämä koristeet ovat joka tapauksessa sillä tavalla rakkaita, että lähes kaikkiin liittyy jokin tarina.

Lintukoristeet

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Lastemme rakastamat lintukoristeet ovat ensimmäisiä kuusenkoristeitamme. Askartelin niitä esikoista odottaessani tekemisen puutteessa, ja vaikka linnuista piti alun perin tulla vauvan mobile, päätyivät ne sittenkin kuuseen. Linnun malli on itse keksimäni, ja puolitoistavuotiaani väittää sitä kivenkovaa sitä ankaksi.

Tilkkupallot

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Vanhoilla kankailla päällystämäni pallot tuli nekin tehtyä esikoisen odotusaikana (taisi olla aika tylsää silloin). Nämä ovat perinteisten lasipallojen tai kaupan kiinalaisten kimallepallojen vastakohta, eli kotikutoisia ja hiukan nuhjuisia mutta sympaattisia.

Valkoiset sydämet

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Pari vuotta sitten fimo-massasta askartelemani sydämet muistuttavat samantyylisistä joulukoristeista, jotka roikkuivat lapsuuteni joulukuusissa joka vuosi. Ne oli tehty taikataikinasta ja maalattu punaisiksi, mutta idea oli sama.

Huopasydämet

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Itsetehty joulukuusenkoriste. www.menolippumaalle.fi

Jostain syystä tänäkin vuonna tuli tehtyä kuuseen sydämiä. Liekö syynä mielikuvituksen puute vai se, etten enää muistanut, mitä koristeita meillä on jo valmiiksi. Leikkasin paksusta huovasta sydämiä (muoto piparkakkumuotista) ja koristelin kunkin erilaisista papereista leikatuilla sydämillä. Keskelle liimasin askartelunapin. Tänä vuonna tytär oli mukana askartelemassa, ja annoin hänelle vapaat kädet omiin touhuihinsa. Jostain syystä hänen sydämistään tuli kaikista pinkkejä!

Minkälaisia ovat sinun tärkeimmät kuusenkoristeesi? Itse tehtyjä, lahjaksi saatuja vai kaupasta ostettuja?

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share