Remontointi lasten kanssa – onnistuuko?

Lapsi lyö vasaralla nauloja.

Veikkaan, että jossakin muussakin perheessä kuin meillä yritetään sovittaa lastenhoitoa ja vanhan talon kunnostusta yhteen, ehkäpä vaihtelevin tuloksin. Jos ihan totta puhutaan, toisen lapsen syntymän jälkeen on ollut aika pitkä tauko, kun remontointi ei ole kiinnostanut yhtään.

Lapsi remonttityömaalla.

Nyt kun kuopuskin on jo muutaman kuukauden päästä parivuotias, voi alkaa harkita sitä, että lapset ottaisi mukaan remontoimaan. Eihän lapsista siinä(kään) touhussa apua ole, mutta sillä tavalla koko perhe saa viettää yhteistä aikaa. Lapsista on myös hirmu hauskaa päästä tekemään aikuisten töitä. Isomman kanssa yhteisiä remppatuokioita tulikin vietettyä jo viime kesänä, kun tyttö oli mukanani esiliisteröimässä seinille laitettuja puukuitulevyjä. Silloin 3,5 vuotiaan tytön kanssa homma sujui erinomaisen hyvin, vaikka mielenkiinto samassa tehtävässä ei säilynytkään kovin kauaa.

Lapsi remonttityömaalla.

Mitä lasten mukaan ottaminen remonttihommiin sitten vaatii? Lue vinkkini ja kerro minulle omasi!

1) Siivoa pois vaaralliset työkalut

Tämä lienee itsestään selvää, mutta tuppaa silti joskus unohtumaan. Sahat, puukot ja muut vastaavat pitää kuitenkin ehdottomasti muistaa pitää lasten ulottumattomissa, ainakin jos lapset ovat niin pieniä, etteivät vielä usko kehotuksia olla koskematta niihin ja toisaalta taidot eivät riitä niiden käyttöön. Toisaalta jotkin työkalut saa tehtyä helposti vaarattomiksi lapsille. Esimerkiksi taaperonkin on hauska surautella porakoneella, kun siitä on otettu ruuvinväännin tai terä pois, ja jäljelle jää vain ääni.

Kaksi lasta remonttityömaalla.

2) Älä ota lapsia mukaan viimeistelemään

Karkeammat pohjatyöt tai purkaminen ovat lopputuloksen kannalta turvallisempia lasten olla mukana. En ikimaailmassa päästäisi meidän kuopusta mukaan esimerkiksi tapetointivaiheessa, koska lopputuloksena olisi vain ryttyisiä ja revenneitä tapetteja. Toisaalta voin kuvitella, että esimerkiksi vanhojen tapettien pois repiminen voisi olla lapsista hauskaa hommaa. Myös maalaamisen kanssa olisin tarkkana, ettei maalia päädy vääriin paikkoihin, vaikka esikoisemme onkin ulkotiloissa ollut mukana maalaamassa jo parivuotiaana.

3) Keksi lapsille omaa hommaa

Meillä taitaa olla kasvamassa varsinainen pieni remppamies, nimittäin kuopukseni menee aivan villiksi kuullessaan remonttihuoneesta pauketta ja vaatii päästä mukaan huutaen määrätietoisesti ”pam pam pam”. Niinpä hän oli enemmän kuin onnellinen, kun järjestin lapsille oman vasarointipisteen, jossa hakattiin nauloja lankunpätkään. Pikkuremontoijan into on vielä sen verran holtitonta, että hän tarvitsee remonttityömaalla kokoaikaisen vahdin, mutta isommat lapset voisivat ehkä innostua vasaroinnista keskenäänkin. On tietysti tärkeää opettaa heille ensin, miten vasaroidaan ilman että sormet mustuvat.

Lapsi remonttityömaalla.

4) Anna lasten leikkiä remonttitarvikkeilla ja roskilla

Viime kesänä tyttö kehitteli yksinään pitkäkestoisen ja monipolvisen leikin, jossa puukuitulevystä leikatut suikaleet olivat hänen lapsiaan. Niitä hän sitten järjesteli nukkumaan milloin minkäkin rääsyn alle ja seilasi niiden kanssa kenkä-laivalla. Samaan aikaan edistin itse niitä varsinaisia remonttiasioita. Lapsilla oli myös hauskaa, kun he saivat kaataa roskiksen ja levittää sen sisältöä ympäriinsä. Hiukan rasittavaa, mutta parempi pitää pipo löysällä, jotta kaikki viihtyvät.

Lapsi remonttityömaalla.

5) Kun eteen tulee tärkeä työvaihe, keksi kikkoja

Meillä tapetoitiin viime kesänä yhtä huonetta niin, että mies leikki lasten kanssa viereisessä huoneessa ja kävi aina kriittisimmissä vaiheissa auttamassa minua tapettivuotien kanssa. Lapset eivät siis varsinaisesti olleet mukana remontissa, mutta sain kuitenkin kätevästi toisen aikuisen avun aina hetkeksi, kun sitä tarvitsin. Joskus pienempi lapsista on laitettu pinnasänkyyn tällaisten hetkien ajaksi viereiseen huoneeseen katsomaan, mutta nykyään hän kiipeää sängystä jo pois. Olenpa kuullut sellaisestakin, että lapsi on istutettu tärkeimmiksi hetkiksi syöttötuoliin jäätelö kädessä. Sillä saa jo ostettua itselleen muutaman minuutin remppa-aikaa kerrallaan.

Onko teillä yritetty remontointia lasten kanssa vai pidetäänkö heidät visusti poissa työmaalta? Itse elän siinä uskossa, että lapset ymmärtävät paremmin olla sotkematta esimerkiksi tapetteja, kun he ovat nähneet, minkälaisen työn takana remontin valmiiksi saaminen on. Samalla he oppivat, että kaikenlaista voi ja kannattaa tehdä itse, eikä aina tarvitse soittaa kallista ammattilaista paikalle. Kun he aikanaan muuttavat pois kotoa, osaavatpahan ainakin lyödä taulukoukun seinään.

Lue lisää

4 comments

  1. Onpas ihana blogi. Täytyykin lukaista enemmän. Mutta tuohon aiheeseen.Meillä kävi rakennusvaiheesa sähkömies laittamassa kiuasta saunaan. Meidän Puuha-Pete tietenkin pyöri jaloissa koko ajan ja halusi auttaa. Sänkömies värväsi pojan pitämään kiinni kiukaasta, jotta hän voi sen korjata. Kiuas kun olisi muuten tippunut. Ja pikkuinen nassikka piti kiukaasta kiinni koko työn ajan ja oli tärkeä moisesta tärkeästä hommasta 😀
    Hienoa, kun lapset saavat osallistua. Se on ainoa tie isona töiden tekemiseen. Jos jotain kadun, niin tuota, että olen itse tehnyt työt ja lapset ovat olleet leikkimässä=poissa jaloista.

    1. Miten fiksu ja kekseliäs sähkömies! Meilläkin on ollut ilo työllistää paria sähkö- ja putkimiestä, jotka on ottaneet lapset niin hienosti huomioon, että pikkuväki oikein odottaa heidän vierailujaan. Tuota kiinnipitämiskikkaa täytyy kokeilla itsekin, vaikka veikkaan kyllä että se toimii paremmin jos pyytäjänä on vieraampi ihminen kuin vanhemmat. Kivat että löysit blogiini, tervetuloa uudestaankin 🙂

  2. Aivan ihanaa nähdä kun lapset otetaan mukaan kaikkeen tekemiseen! Kun omaa lapsuutta muistelee yksi parhaimmista muistoista oli kun sai mennä isän kanssa verstaalle, kerätä itselleen jätelaudanpätkiä, nauloja ja pikkuvasaran ja touhottaa niiden kanssa! Pian oppi mitä saa ottaa, mistä ne löytää ja miten niitä käytetään. Ja siitähän se alunperin lähti että itselleni annettiin pikkuvasara, pari isommankokoista naulaa ja styroxia. Styroxlevy onkin hyvä vinkki jos haluaa käyttää naulat uudestaan, mutta paketillinen nauloja on uskomattoman äkkiä nakuteltu kiinni, pienemmänkin käsillä. 😊

    1. Toi styroxhan on ihan mainio idea! Toimisi varsinkin meidän pienemmälle, joka ei vielä puuhun saa naulaa vasaroitua. Toisaalta hänelle tuntuu olevan tärkeintä se, että saa pitää vasaraa kädessään ylipäänsä ja hakata sillä vaikka pelkkää puuta. Luulen että ennen annettiin lasten olla enemmän tällaisessa mukana. Nykyään varotaan niin kauheasti, ja hyvähän se onkin että varotaan, mutta samalla olisi kuitenkin tärkeää oppia tekemään asioita itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share