Vinkkejä tulisijojen käyttöön ja Perinnemestarin klapikirjan arvonta

tulenteko

Jo ennen maallemuuttoa olin tehnyt tulia jo pienestä pitäen milloin ulos nuotiopaikoille, milloin saunankiukaaseen ja joskus vanhoihin uuneihinkin. Silti alan vasta nyt kuuden vuoden jälkeen tajuta, miten tulet saa tehtyä helpoimmalla mahdollisella tavalla. Tai sanotaanko niin, että alan pikkuhiljaa uskoa, että etukäteen nähty vaiva eli vaikkapa puiden pilkkominen pienemmiksi lyhentää niin merkittävästi puiden syttymiseen kulunutta aikaa, että se kannattaa. Ennen minulla oli tapana laiskuuksissani ”oikaista” ja laittaa puut liian isoina tulipesään suuren sanomalehtipaperimäärän kanssa. Sitten turhauduin, kun puut eivät syttyneet.

tulenteko

Tutustuin hiljattain Perinnemestarin klapikirjaan, jossa käsitellään polttopuita puiden kaatamisesta ja pilkkomisesta aina käyttöön asti. Poimin tähän muutaman parhaista paloista, joista moni oli vielä itsellenikin uusia. Pakkastenhan pitäisi jatkua vielä ensi viikollakin, joten nyt jos koskaan vanhan talon asukki lämmittelee tulisijojaan.

Vinkkejä tulisijojen käyttöön

  • Puut kuuluu nykysuositusten mukaan latoa uuniin vaakatasoon. Sopivan kokoinen klapi on jonkin verran tulipesää lyhyempi, jotta ilma pääsee kiertämään poltettavan keon ympärillä. Tätä en tiennyt, vaan meillä tuppaavat varsinkin leivinuunin halot olemaan sellaisia, että ne juuri ja juuri mahtuvat uuniin.
  • Moni tietää, että havupuut räiskyvät eivätkä siksi sovi avotakkoihin. Mutta tiesitkö myös, että koivu palaa korkeimmalla lämpötilalla ja tekee kuuman hiilloksen ja sopii siksi parhaiten varaaviin uuneihin? Käytännössä meillä kyllä poltetaan sekaklapia joka uunissa.
  • Ihmetteletkö syksyllä lämmityskauden alkaessa, että sisällä haisee savulle, vaikka tulta ei olisi sytytettykään? Tämä johtuu siitä, että syksyllä huoneilma voi olla kylmempää kuin ulkoilma ja kylmä ilma alkaa valua hormissa alaspäin.
  • On vanha kikka polttaa sanomalehteä uunin nuohousluukussa, jotta syksyllä lämmityskauden alkaessa saisi vedon liikkeelle. Mutta tiesitkö, että luukussa voi myös polttaa pientä määrää Sinolia purkissa tai kokeilla lämmittämiseen hiustenkuivaajaa?
  • Arinallisten uunien tulipesä pitää tyhjentää tuhkasta ennen jokaista käyttöä. Muuten ilma ei pääse kiertämään kunnolla, mikä voi aiheuttaa piipun nokeentumista. Siitä taas voi olla seurauksena nokipalo piipussa, mikä voi polttaa maan tasalle koko talon. Myös roskien polttaminen uunissa aiheuttaa nokeentumista.
  • Moni sisustaja haaveilee vanhasta rautakamiinasta (niin minäkin, vaikkei meillä olekaan paikkaa sellaiselle). Vanhaa tai ulkomaista kamiinaa hankkiessa on tarkistettava, minkälainen arina siinä on. Joissakin malleissa on mutkikas arina, joka ei sovellu puiden polttamiseen vaan on tarkoitettu hiiliä varten.
  • Leivinuunin kuumuutta voi mitata ripsauttamalla uuniin muutaman pisaran vettä. Sihaus kertoo, koska lämpötila on sopiva. Itse turvaudun kyllä lämpömittariin!

Lähde: Hannu Rinne: Perinnemestarin klapikirja (WSOY 2013)

tulenteko

Sain ilokseni kustantajalta yhden kappaleen kyseistä kirjaa, jotta voin arpoa sen teille lukijoille. Kommentoi olevasi mukana arvonnassa JOKO tämän postauksen alle TAI blogini Facebook-sivulle. Olen viime aikoina kuullut palautetta, että blogini kommenttikentässä olisi ollut ongelmia varsinkin, jos täyttää myös kentän omasta blogista tai nettisivusta. Olen yrittänyt selvittää ongelmaa, mutta sen syyn jäljille pääseminen on vaikeaa, koska omissa testikommenteissani en ole törmännyt minkäänlaisiin ongelmiin.

Siksipä siis osallistuminen tähän arvontaan onnistuu myös Facebook-sivullani. Jos kommentoit tähän blogiin anonyymisti, muista laittaa mukaan jonkinlainen tunnistetieto (sähköpostiosoite tai nimimerkki). Jos et halua jättää sähköpostiosoitetta vaan pelkän nimimerkin, muista käydä myös myöhemmin kurkkaamassa blogissa, oletko voittanut.

Osallistumisaikaa on viikko, eli sunnuntai 4.3. on viimeinen osallistumispäivä.

Onnea arvontaan!

Lue lisää

44 comments

  1. Mukana arvonnassa! (Kommenttikentän ominaisuudet liittyvät käsittääkseni tuohon kysymykseen”authenticate this comment using OpenID”, ainakin omalla kohdallani huomasin, että ei aina pysty kommentoimaan, kun se kysyy sitä, ja sitten sitä kohtaa ruksiessa se hukkaakin koko kommentin, ilman että se on tullut blogiisi saakka.)

    1. Kiitos tästä tiedosta! Tutkinpa vähän tuota asiaa, ehkä pääsen nyt kommentointiongelmien jäljille 🙂

  2. Varmasti hyödyllisiä vinkkejä löytyisi tuosta kirjasta, joten mielelläni olen mukana arvonnassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share