Tänään oli vähän huono päivä

Kumisaappaat

Tiedätte varmaan tunteen: työt eivät suju, selkää särkee ja vaatteetkin näyttävät päällä jotenkin kutistuneilta. Tekee mieli murjottaa tai äksyillä kaikille, eikä epämääräiseen huonoon oloon tunnu auttavan yhtään mikään. Huonoja päiviä sattuu meille kaikille, ja niin kuin varmaan arvaat, itselläni on juuri nyt ollut sellainen. Ilman, että olisi tapahtunut mitään sinänsä kauheaa, tietyt työasiat, hommien etenemättömyys sekä […]

Continue Reading

Kävellessä tuulettuu myös pääkoppa

Talvinen tie

Kirjoitin hiljattain, miten täältä maaseudun perukoilta tulee harvoin lähdettyä erikseen jumppatunneille tai kuntosalille. Niinpä suosikkiliikuntamuotoni onkin kävely. Ennen harrastin myös juoksemista, jota rakastin, mutta nykyään vanha selkävaivani alkaa aina uudestaan kiusata, jos uskallan kokeilla juoksemista. Niinpä olen haikein mielin yrittänyt hyväksyä sen tosiasian, että juoksijaksi minusta ei enää ole. Mutta onneksi on sentään kävely. Käveleminen […]

Continue Reading

Lintubongausta keittiön ikkunan läpi

Sain lapsena isoäidiltäni lahjaksi lintukirjan. En muista innostuneeni kirjasta erityisemmin, ja vaikka isoäidin tarkoitus lienee ollut tutustuttaa minut lintujen ja luonnon ihmeelliseen maailmaan, hyvä aie jäi puolitiehen. Lintujen tarkkailu ei tullut millään tavalla osaksi arkielämää. Jos meillä oli kotona lintulauta, en ainakaan muista sitä, mikä paljastaa, etten ollut linnuista kovin kiinnostunut. Kun nyt aikuisena muutin […]

Continue Reading

Miksi maalla on niin mahtavaa? Osa 1: Lumi

Eilen tuli taas eteen yksi niitä hetkiä, kun huomasi tehneensä elämässä oikeita valintoja. Olimme koko perheen kanssa ulkoilemassa juuri lumisateen jälkeen, kun pilvien takaa yhtäkkiä tuli esiin aurinko ja sininen taivas. Toisella puolen häämötti yhtä tummansininen uhkaava pilvi kuin kesällä ennen ukkosmyrskyä. Olimme kiertäneet pulkkien kanssa lenkin pellolla, ja kaikkialla oli kaunista. Päivittelin päivän ihanuutta […]

Continue Reading

5+ 1 vinkkiä talviseen metsäretkeen lasten kanssa

Asumme aivan metsän vieressä, joten lapsillemme metsä on yhtä tuttua maastoa kuin hiekkalaatikko tai päivähoitopaikan leikkipuisto. Lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä, etteivät he seikkaile metsässä yksinään, eivätkä välttämättä jaksa kävellä metsässä vain kävelemisen vuoksi. Niinpä meillä on tapana tehdä usein oikein varta vasten metsäretkiä, koska olen vakuuttunut, että niin isolle kuin pienelle metsässä tarpominen […]

Continue Reading

Maallakaan ei ole aina pimeä

Asumme aika syrjässä naapureista ja varsinkin katuvaloista. Lähimmät katuvalot taitavat löytyä noin viiden kilometrin päästä. Meillä vierailevat ystävät ja sukulaiset ihmettelevätkin usein, että täällä mahtaa olla talvella pimeää. Tottahan se onkin, mutta toisaalta taas ei. Pimeimpinä marraskuun iltoina lähtiessäni iltalenkille taskulamppu on elintärkeä varuste. Voi olla jopa niin säkkipimeää, että ei näe omaa käsivarttaan. Sellaiseen […]

Continue Reading