Eroon turhasta tavarasta vai sittenkin muistoja talteen?

Näin joulun alla on hyvä hetki pysähtyä miettimään tavaraa ja pohtia, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. Tavaran karsiminenhan on nykyään tosi trendikästä, mutta toisaalta moni meistä paahtaa joulun alla hiki otsalla kaupoissa ja yrittää etsiä läheisilleen joululahjoja ilman varmuutta siitä, tulevatko ne oikeasti tarpeeseen. Ylimääräisestä tavarasta luopuminen ei ole ihan helppoa – kun taas sen kerryttäminen tuntuu tapahtuvan kuin itsestään.

vanhat tavarat

Kokosin juuri joulusiivouksen yhteydessä pahvilaatikollisen tavaraa keittiön kaapeista ja vein kierrätykseen. Karsimisesta tulee kieltämättä kevyt olo, mutta en silti yhdy ylistysvirteen siitä, että kaikki karsiminen olisi hyvästä. Minulla on paljon tavaraa, joka ei oikeastaan ole tarpeellista mutta jonka haluan säilyttää silti. Esimerkiksi kirpputoreilta keräillyt tai isovanhemmilta saadut astiat kuuluvat usein niihin tavaroihin, joita ei oikeastaan kovin usein käytetä, mutta joita ei viitsi heittää poiskaan. Voiko siis kirpputoreja rakastava vanhojen tavaroiden haalija ollenkaan saada kotiaan järjestykseen karsimisen hengessä?

Helpointa on laittaa pois tavaraa, joka on tarpeetonta, ei miellytä omaa silmää ja joka ei sisällä tunnearvoa. Jos taas esineeseen liittyy kauneus, tunnearvo tai rahallinen arvo, asiat mutkistuvat. Jos on esimerkiksi tehnyt virhehankinnan kirpparilta vähän liian korkeaan hintaan, voi tuntua vaikealta antaa sitä eteenpäin ilmaiseksi. Sopivan ostajan löytäminen taas voi olla vaikeaa. Olen itse huomannut, että mitä pidempään jotakin turhaa, vaikkakin kallista esinettä säilöö kotonaan, sitä helpommaksi siitä luopuminen tulee. Tavaran turhuus alkaa ärsyttää niin paljon, ettei hintaa enää muistakaan.

Tunnearvo (itselle tai muille) tekee esineestä vieläkin hankalamman laittaa kiertoon. Joskus tavaroita tulee säilytettyä pelkästään jonkinlaisten ääneen lausumattomien suvun perinteiden vuoksi. Tulisiko edesmenneelle mammalle paha mieli, jos tietäisi minun heittäneen hänen virkkaamansa päiväpeiton pois? Peitto on mallinsa vuoksi vähän epäkäytännöllinen, joten sitä ei oikeastaan koskaan käytetä. Itse ainakin kokisin tekeväni jonkinlaisen vääryyden, jos laittaisin sen eteenpäin. Entä mitä ajattelisivat tulevat sukupolvet: arvostaisivatko he aarteiden säilytystä vai kiroaisivatko hamsteria, jonkunhan niitä tavaroita pitää jossain vaiheessa karsia ja lajitella kuitenkin. Entä voiko lahjaksi saadut tavarat laittaa kiertoon ilman, että lahjan antajan loukkaantuu? Moni ei uskalla ottaa riskiä ja säilöö siis varastoissaan kaikenlaista itselleen turhaa.

Lapsiperheessä oman lukunsa muodostavat lasten pieniksi jääneet vaatteet ja tarvikkeet. Kun lapsia on kaksi, aina on jotain, mitä pitää säilöä isommalta pienemmälle. Vaikka lastentarvikkeille luulisi olevan hyvin kysyntää, tarjontaa on myös niin paljon, että esimerkiksi kirppareilla menekki voi olla oletettua heikompi. Niinpä olenkin ottanut tavakseni lahjoittaa kassillisia lastenvaatteita sukulaisille ja tuttaville, koska kirpparilta vaatteista saatava raha ei oikein vastaa niiden lajittelusta ja myyntikuntoon silittämisestä syntyvää työtä (hinnoittelun vaivasta puhumattakaan).

Minulla on ollut tapana noin kerran vuodessa käydä varastoja läpi ja laittaa aina jotain kiertoon. Muuten ei varastoihin enää mitään mahtuisikaan, koska jostain mystisestä syystä kamaa kertyy koko ajan lisää. Silti joskus tulee tunne, että laitanko tässä nyt pois tulevaisuuden aarteita. Eiväthän menneet sukupolvetkaan osanneet aavistaa, että Karhu-purkit, opetustaulut tai peltirasiat voisivat olla tulevaisuudessa kuumia myyntiartikkeleita. Tai entä jos vielä muutan mieleni ja alankin tykätä jostain esineestä, josta nyt en pidä.

vanhat kahvikupit

Siksipä varastojen karsiminen onkin niin vaikeaa. Joku esine tuottaa iloa, toista tarvitaan, kolmas on tallessa perinteiden takia. Mutta kun joka vuosi vähän karsii, ehkä kokonaisuus säilyy kuitenkin hallinnassa.

Lue lisää

6 comments

  1. MAmman kalastajanlangasta virkkaama päiväpeite on minullakin kaapissa. Aivan liian pieni nykyiseen sänkyyn, mutta eihän sitä tohdi poiskaan heittää.:)

    1. Jotkut asiat on vaan sellaisia, ettei niitä tohdi heittää pois. Ehkä vielä joskus sille keksii jotain käyttöä…

  2. Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe. Minä säästän kaikki isoveljen vaatteet pikkuveljelle, ja kaikilta lapsilta säästin muutamia vauva-ajan vaatteita muistoksi. Samoin kaikki tätieni aikanaan minulle jasittemmin tytölle virkkaamat sievät mekot. Muuten pieneksi jääneet vaatteet menevät hyvin nopeasti kirpparille.
    Omat käyttämättömät vaatteeni myyn myös aika ronskisti kirpparilla, koska en siedä turhaa vaatetta ja tavaraa kaapeissa. Välillä tosi mietin, pitäisikö sittenkin joitakin vaatekappaleita säästää. Itse käytin nuorena mielelläni äitini 70-luvun Marimekon hienoja retro-paitoja ja -mekkoja ja hermittelin, kun hän oli osan niistä laittanut matonkuteiksi. Äitini on säästänyt todella paljon niin omiaan kuin minun ja siskojenikin vaatteita ja niistä on ollut paljon iloa. Siskoni on löytänyt vaikka kuinka moniin 80- ja 90-luvun juhliin ja tupareihin sopivat vaatteet äidin kätköistä. Oma tyttöni on vaatetettu usein minun ja siskojeni vanhoilla näteillä mekoilla.

    Perintöpitsilakanat ja vaasit säästän ehdottomasti, jos ne vain suinkin sopivat kotimme tyyliin. Niissä on niin paljon tunnearvoa. Meille on kertynyt sen verran paljon esineitä ja muita sukukalleuksia, että tyyliimme sopimattomia tavaroita en meille ota. Ne jääkööt vanhempieni luo säilöön. Heillä kun on tilaa ja he harvoin laittavat mitään pois. Esineet, joilla ei ole tunnearvoa, laitan nopeasti pois, jos niille ei ole enää käyttöä. Harvoin olen minkään esineen poislaittoa harmitellut jälkikäteen. Aika hyvin osaan arvioida, mille on vielä käyttöä ja mille ei.

    1. Sinulla tuntuu olevan homma hallussa ja selkeät sävelet 🙂 Itse vielä vähän opettelen. Meilläkin äiti on säästänyt lähes kaiken, ja monista tavaroista on ollut paljon iloa. Ajan henki taitaa nykyään olla vähän toinen ja toisaalta nykytavarat ovat sen verran heppoisampia, ettei niistä riitä yhtä paljon jälkipolville.

  3. Hyvää pohdintaa!

    Meillä on kuluneiden kahden vuoden aikana karsittu kodin tavaraa pois isolla kädellä. …pieni asunto toki vaatiikin sitä. Ihanne olisi, jos ei tarvitsisi erikseen karsia sitä tavaraa, vaan sen määrä pysyisi vakiona. …mutta kuten totesitkin, sitä kertyy niiiin helposti varsinkin kirppareilta, kun sieltä löytyy kaikkia ihania aarteita! Yritän nykyään koko ajan olla aina vaan kriittisempi ostopäätöksissä ja miettiä pitemmällä tähtäimellä hankintoja – onko niistä iloa vielä puolen vuoden päästäkin? Silti kotiin kulkeutuu välillä ostoksia, joiden elinkaari meidän taloudessa käy turhan lyhyeksi.

    …toisaalta aarteet on aarteita. Eikä niillä aina ole edes mitään käyttötarkoitusta. Iloa ne silti voivat tuottaa paljonkin. 🙂

    PS. Ihania aarteita sulla näissä kuvissa!

    1. Minäkin yritän olla kriittisempi ja ajatella jo kirpparilla, mitä käyttöä ihanalle tuotteelle olisi. Ennen tuli ostettua tavaroita vain siksi, että ne olivat hyviä löytöjä – siis vaikka laatutuote, esim. kaunis vintageastia halvalla hinnalla ottamatta niin paljon huomioon, tarvitsinko juuri minä tuollaista astiaa. Pitäisi alkaa käydä säännöllisesti kirppareilla myös myymässä eikä vain ostamassa, mutta se vaatii niin paljon panostusta ja rahallinen hyöty jää usein pieneksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share