Vältä taimien esikasvatuksen sudenkuopat

taimien esikasvatus

Moni puutarhaintoilija on esikasvattanut taimia jo hyvän aikaa, mutta jos et ole vielä ehtinyt mukaan, ei hätää! Itse asiassa taimet vain kärsivät vähästä valosta, jos homman aloittaa liian aikaisin, joten nyt alkaa olla juuri oikea hetki laittaa siemenet multaan. (Riippuen toki lajista – esimerkiksi chilit on pitänyt kylvää jo hyvän aikaa sitten.)

Itselleni esikasvattaminen on tuntunut erityisen terapeuttiselta tänä vuonna, kun ikkunoista on näkynyt vain valkoista maisemaa. On ollut ihanaa saada kevään tuntua taloon edes pienten mullasta nousevien taimien muodossa. Varsinainen ekspertti en ole hommassa vieläkään, mutta muutama vinkki on kuitenkin kertynyt takataskuun – yleensä omien mokien kautta. Onneksi epäonnistumisenkin voi usein paikata kokeilemalla uudestaan tai viimeistään ostamalla taimet kaupasta.

Vinkkejä taimien esikasvatukseen

  • Lue ohjeet pussi kyljestä

Useimmissa siemenpusseissa on hyvät ohjeet, milloin siemenet kannattaa kylvää. Jos pussin kyljessä sanotaan, että siemen itää +20 asteessa, on niitä turha yrittää idättää viileällä ja vetoisella ikkunalaudalla. Pussista saa myös hyvät ohjeet siihen, milloin kunkin kasvin siemenet kannattaa panna multaan tai pitääkö ne peittää mullalla vai ei. Itse kylvin juuri uudestaan satsin kaunopunahattua, kun ensin yritin kasvattaa niitä jääräpäisesti liian kylmässä.

  • Valitse helppoja kasveja

Oman kokemukseni mukaan ns. helpotkin kasvit voivat kyllä epäonnistua, mutta ei välttämättä kannata aloittaa nirsosta harvinaisuudesta, jonka itämään saamisessa on täysi työ edistyneemmällekin harrastelijalle. Lisäksi esimerkiksi monet perennat vaativat kylmäkäsittelyn, joten niitä on helpompi kylvää syksyllä. Yleensä helpoimpia ovat nopeasti itävät ja vauhdilla kasvavat kasvit, koska jos kasvatus ei onnistuisikaan, on parhaassa tapauksessa vielä tilaisuus laittaa multaan uudet siemenet ja yrittää uudestaan.

taimien esikasvatus

  • Järjestä sopivat olosuhteet

Taimet kärsivät muun muassa vetoisista ikkunoista. Tämän totean katkerasti aina tähän aikaan vuodesta ja sadattelen, miksi en saa ikkunoista tarpeeksi tiiviitä. Kannattaakin yrittää järjestää viljelyksille paikka, jossa on paljon luonnonvaloa ja tasainen lämpötila. Jos luonnonvalo ei riitä, hanki kasvilamppu. Kylvökset kannattaa myös kylvää vähäravinteiseen kylvömultaan ja huolehtia lannoituksesta vasta myöhemmin, jotta taimet eivät saa liian varhaisessa vaiheessa liikaa ravinteita.

  • Varo taimipoltetta

Kuulostaako tutulta: siemenet itävät hyvin ja lähtevät kasvuun, mutta pian taimet nuupahtavat. Kyseessä on usein taimipolte eli tauti, joka leviää kasvatusastioiden tai mullan mukana. Kannattaakin pestä kasvatusastiat hyvin, jos käyttää jo aiemmin käytettyjä astioita. Oma kokemukseni kyllä on, että taimipoltetta ilmaantuu aina jostain, vaikka kuinka tsemppaisi.

  • Ota rennosti ja pidä hauskaa

Kaikkea kannattaa kokeilla, ja jos kasvatus ei onnistu, aina on uusi tilaisuus kokeilla seuraavana vuonna uudestaan. Ei myöskään kannata lannistua siitä, että ammattilaisten kasvattamat taimet saattavat näyttää vähän erilaisilta kuin omat yritelmät. Itse olen nimittäin huomannut, että omien ja ammattilaistaimien ero tasoittuu usein, kun taimet pääsevät kasvimaalle, kunhan lämpöä ja kastelua riittää.

taimien esikasvatus

Tänä vuonna muuten kokeilimme lasten kanssa laittaa kasvuun myös männyn siemeniä. Yleensähän mäntyjä ei esikasvateta vaan ne kylväytyvät itsestään luonnossa, mutta keksimme tällaisen projektin omaksi huviksemme. Toinen taimista menetettiin taimipoltteelle, mutta toinen on yhä hengissä. Katsotaan saadaanko se puuksi asti.

Maailma alkaa muutenkin taas näyttää kumman keväiseltä. Helmililjat ja narsissit kukkivat ruukuissaan, ja sisälle tuodut oksat ovat kasvattaneet pieniä hiirenkorvia. Alan olla toiveikas, että kauan odotettu kevät on jo ihan nurkan takana!

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share