Kannattaako vanhan talon lisäeristys vai pärjäisikö villasukilla?

Vanhan punaisen puutalon seinä.

Pakkasilla koittaa vanhassa talossa asujalle tulikoe: mistä vetää ja kuinka paljon pitää lämmittää, että talossa tarkenee. Kuluneet viisi talvea ovat kuitenkin osoittaneet, ettei talomme suinkaan ole vetoisuuden suhteen pahimmasta päästä, päinvastoin. Vanhaksi taloksi täällä on yllättävän lämpimät lattiat, eivätkä sukat pyöri jaloissa ainakaan vedon takia.

Punaista puutalon seinää pakkasella.

Tiedämme kuitenkin jo hyvin, missä kohtaa lattiaa on kylmä kohta ja mikä ikkuna vetää tiivistämisponnisteluista huolimatta. Kahdessa huoneista on avattu lattiat ja alapohjan uusimisen yhteydessä vaihdettu vanhat sammaleet ekovillaan, ja sen kyllä huomaa. Vanhat sammaleet olivat painuneita ja täynnä hiirenkoloja ja papanoita, joten ei mikään ihme, että ne eivät enää pitäneet kylmää loitolla. Vedon estämiseksi myös paperoinnilla tuntuu olevan todella iso vaikutus. Näissä uusituissa huoneissa voi tepastella vaikka paljain jaloin, kun taas remppaamattomissa huoneissa tuntee lattian kylmyyden.

vanhan talon ränni

Remonttien yhteydessä olemme myös asentaneet seiniin ohuet puukuitulevyt. Emme halunneet sisäseinille paksua lisäeristystä emmekä koolauksia, mutta puukuitulevy pitää kuitenkin kylmän hieman paremmin loitolla kuin pelkkä hirsi. Myös talon yläpohjaan on lisätty puhallusvillaa ennen meidän tuloamme taloon. En ole ollut kokemassa, kuinka kylmä tai lämmin talossa oli ennen sitä, joten konkreettista vaikutusta on vaikea arvioida.

Jääpuikkoja aamuauringossa.

Myös talon ulkopuolen kunnostaminen on edessä lähiaikoina. Emme kuitenkaan aio uusia laudoitusta ja lisätä ulkopuolelle lisäeristystä, koska ensinnäkin remontti olisi hirveän kallis ja toiseksi talosta tulisi hölmön näköinen, jos ikkunat olisivat syvällä kuopissa lisäeristyksen takia. Sanotaan, että nämä kalliit lisäeristysremontit eivät myöskään maksa itseään takaisin lisäntyneenä energiatehokkuutena, etenkin siksi, että lämpöä haihtuu ennen kaikkea yläpohjan kautta ja ikkunoista, ei seinien läpi.

Vanhan punaisen puutalon seinää.

Kaiken kaikkiaan asumusmukavuus vanhassa talossamme on siis talvisinkin varsin hyvä, varsinkin jo remontoiduissa huoneissa. Kunnostamattomien huoneiden osalta emme ole vielä päättäneet, aiommeko avata niidenkin lattiat, koska niiden alapohjat ovat tietääksemme hyvässä kunnossa, eikä lattioiden aukaisemiseen tarvitsisi sen vuoksi ryhtyä. Paljasjalkakelit olisivat tietysti mukavat, mutta kun ottaa järjen käteen, voi ihan hyvin vetää villasukkaa jalkaan kovimmilla pakkasilla. Toisaalta taas tiiviit nurkat näkyisivät varmasti pienempinä lämmityskuluina.

Vanha punainen puutalo talvella.

Pakkaset eivät aja meitä epätoivoon ainakaan asumisen takia, mutta jotain parannettavaakin olisi. Nimittäin kuisti. Lisäeristimme kuistia parisen vuotta sitten ja lisäsimme kuistille lämmityspatterin. Kovin lämpimänä kuisti ei pysy vieläkään, nimittäin parinkymmenen asteen pakkasilla se on hädin tuskin plussalla. Kuistilta huokuu kylmää ilmaa muuallekin taloon, koska väliovi on huono, ja tämä tuntuu kalseutena talon etuosassa.

Tavallaan on ihan mukavaa, että kuisti on puolikylmä, nimittäin se toimii ylimääräisenä jääkaappitilana esimerkiksi jouluna, kun oikeaan jääkaappiin ei mahdu enää mitään. Suunnitelmissani on myös, että kuistilla voisi talvettaa pelargoneja tai vaikkapa sitruunapuuta. Mutta toisaalta tuntuu älyttömältä, että kuistin kautta haihtuu niin paljon lämpöä hukkaan.

Räsymattoja hangella.

Yksi aivan ehdottoman hyvä puoli talomme talvenkestävyydessä ovat vesiputket. Ne on eristetty niin hyvin, etteivät ne tietääkseni ole koskaan jäätyneet. Ja pakkaset ovat muutenkin ihan mukavia, koska silloin jos koska on hyvä aika sulattaa pakastinta ja siivota. Meilläkin innostuttiin viemään matot, peitot, tyynyt ja petauspatjat ulos. Oli mukava mennä illalla nukkumaan ulkoraikkaisiin sänkyihin.

Lue lisää

2 comments

  1. Meillä alkaa tulevana kesänä julkisivuremontti. Se ahdistaa jo valmiiksi, juurikin tuon ikkunahomman takia. Mies on sitä mieltä, että vanhan paneloinnin päälle vaan tuulensuojalevy, koolaus ja uusi paneeli. Minä en suostu siihen, että ikkunat jää syvälle, koska se tosiaan pilaa koko talon fiiliksen. Sitten tuli ehdotus uusista ikkunoista – mutta kun pidän vanhoista.:D Ja ihan seinän tasalle asennetut ikkunat ovat kuulemma paljon kovemmalla rasituksella säiden takia. Argh.. Uudisrakentaja/rakennusmestari miehenä aiheuttaa välillä verenpainetta.;)
    Mehän rakennettiin kuisti uudestaan pari vuotta sitten. Vanhaa ei voinut pelastaa, se oli vajonnutkin vaikka kuinka paljon. Koko talo tuntuu lämpimämmältä ja ollaan kyllä tyytyväisiä että homma tehtiin. Ainoa mitä muuttaisin, IKKUNAT.xD

  2. Tuo onkin vaikea paikka, jos perheessä on eri mielipiteet ja korjausfilosofiat. Joskus olen kadehtinut niitä, joilta löytyy rakennusmestareita tai kirvesmiehiä omasta takaa, mutta on siinäkin puolensa, jos kumpikin lähtee aivan tyhjästä ja joutuu itse selvittämään kaiken alusta lähtien, niinkuin meillä. Vanhojen ikkunoiden vaihto olisi mulle ehdoton nou-nou, jos ne olisi vielä pelastettavissa. Jos teidän ei ole pakko tehdä julkisivuremonttia vielä ensi kesänä niin miksi ette ottaisi lisää harkinta-aikaa, jotta pääsisitte kumpaakin miellyttävään ratkaisuun?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Share